Levyarvostelut

Radical M Project – Promo 2005

Koneilla höystetty metalli, jossa vokalipuolen temmellystä harrastetaan feminiinisin voimin, on Suomessa valitettavan pienen kaartin juttu. Sitä tarkoitan pienellä piirillä, että harrastajia ei kauheasti tunnu päivänvalossa olevan. Liekö syynä sitten päivänvalon kestämättömyys vai mikä, mutta enemmän yrittäjiä saisi kernaasti olla.

Onneksi tämä vaasalainen kokoonpano on tuotoksensa muoville lykännyt, sillä mikäli tämä tekele olisi jäänyt kellarinauhoituksien säkkiin, niin olisin saattanut pahastua. No nyt ei onneksi niin käynyt, vaan materiaali on kansan ihmeteltävissä. Ja kehoitan heti kärkeen sen ihmettelyn toteuttamaan.

Tietysti kaikki ajattelevat, että onhan meillä Velcra, mihin me tälläistä yhtyettä tarvitsemme. Kyllä me tarvitsemme, sillä vaikka tietynlaisia yhtäläisyyksiä Velcraan on, niin kyllä tämä yhtye on aivan oma lukunsa kotimaisessa konepuolen metallissa. Ensinnäkin jo se, että yhtyeessä vuorottelevat murea miespuolinen ja hempeä, lähes romanttisen heleä naisvokalisti, tekee materiaalista poikkeavan. Jenny Malmbergin eteerinen laulu kruunaa kappaleet, jotka jo muutenkin edustaisivat erittäin kelpoa tuotosta, mutta nyt ne nousevat kirkkaasti kärkeen. Vaikka murinapuoli istuu tälle levytykselle erittäin voimakkaalla painolla, niin siinä on kuitenkin hiottavaa verrattuna Jennyn osuuteen. Siitä oikeastaan ainoat miinukset, tai siis miinus, jonka sain raavittua kasaan kun aikani painiskelin omantunnontuskieni kanssa.

Levyn materiaali erottuu jo ensimmäisillä kuunteluilla varsin tasapainoiseksi ja kantavaksi. Myös variaatiota kappaleiden sisällä, ja ennen kaikkea niiden välillä, on miellyttävän paljon. Esimerkikisi demon paras kappale Sacrifice erottuu joukosta hienoilla syntikoillaan ja rauhallisuudella, ja tietysti Jennyn äänellä. Vastapainoksi voidaan sitten ottaa vaikkapa Skinned Alive, jossa yhdistyvät aavistuksen thrashia muistuttavat riffit ja komppi. Pientä hiomista. Pientä tarkennusta murinoihin ja samanlainen ote kappaleiden vaihtelevuuteen kuin nytkin on, niin paketti on kasassa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-15
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.