Levyarvostelut

Slideshaker – In The Raw

Kuopiolainen Slideshaker yllätti minut täysin Bones-sinkulla. Aikaisemmin täysin ohittamani ryhmä iskee pöydään kakkosalbuminsa In The Raw, joka on ehdottomasti alkuvuoden kiinnostavin retrorock-albumi. Alkuaikojen punk-blues on jätetty syrjään ja nyt bändi operoi perinteisen rockin ehdoilla, ammentaen entistä enemmän juurevasta blues-musiikista. Toki lisämausteitakin tarjotaan. Albumilla kuullaan mm. saksofonisooloja, synabassoa ja perkussioita. Näistä vastaa pääasiassa Tomi Kosonen, joka on tuttu Aavikon ja Astro Can Caravanin riveistä.

Albumin äänimaailma on rujon rosoinen, eikä vähiten pelkistetyn kokoonpanon takia: mukana on vain kaksi kitaraa, rummut ja laulu. Bändillä ei ole siis basistia, eikä sitä edes kaivata! Kokoonpanosta on helppo tehdä vertauksia White Stripesiin ja John Spencer Blues Explosioniin, joista jälkimmäinen onkin vaikuttanut paljon bändin perustamiseen. Muita ryhmiä, joihin bändiä on verrattu, ovat mm. Sweatmaster, Cosmo Jones Beat Machine ja 22-Pistepirkko. Itse jatkaisin listaa vielä The Stoogesilla ja MC5:llä.

Bones-sinkulla julkaistua albumin nimiraitaa jää kaipaamaan, koska se on vahva ja hidastempoisempi kappale, joka toisi sopivaa vaihtelua albumille. Tekijöiden mukaan kyseinen raita ei yksinkertaisesti sopinut albumikokonaisuuteen. Siinäpä lukijoille hyvä syy hankkia kokoelmiin myös levyä edeltänyt single. Nimiraitaa albumilla paikkaavat oivallisesti Unfornate Son ja päätösraita No Love Lost. Vahvasti mieleen jää myös Better Version Of You, jota voisi luulla The Flaming Sideburns -raidaksi. Varsinaisia täyteraitoja kiekolla ei ole, mutta aivan täydelliseksi kokonaisuudeksi albumi ei siltikään yllä. Tästä huolimatta In The Raw on alkuvuoden ehdoton rokkitapaus.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-02-05
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.