Levyarvostelut

Sirens – Calling

Saksalaisen hc-yhtyeen Sirensin debyytti-EP tuo merellisellä logolla varustetulla kannellaan mieleen jenkkiläisen sludgejyrä Mastodonin, mikä on omiaan herättämään arvostelijan mielenkiinnon. Itse musiikissa yhtäläisyydet jäävät kuitenkin aika pieniksi, Sirens nimittäin veivaa modernisoitua hardcorea höystettynä ripauksella metallia. Ja pätevästi veivaakin.

Jo aloitusraita Thorn in My Side vakuuttaa. Kitarat ja basso möyrivät ja jynkyttävät murhaavasti rehdillä hc-asenteella ja varsinkin rumpali Michael Dester tuntuu olevan iskussa. Mieheltä irtoavat reippaat virvelirollit vaivattoman oloisesti. Sama meno jatkuu piristävästi läpi koko viidentoista minuutin mittaisen EP:n, joskin mukaan on toki laitettu pieniä suvantokohtia hossea tahdittamaan. Ajoittain mieleen nousee italialainen punkryhmä The Nerds. Soittopuoli on siis hallussa.

Hätäisimmät lukijat ovat varmasti jo tarkistaneet pisteet oikeasta reunasta ja ihmettelevät, kuinka levy voi jäädä vaille huippupisteitä kaikista kehuista huolimatta. Selitetäänpä siis. Pisteiden putoamisen pääpiruna on laulaja Daniel Gerigk. Miehen ulosanti on rehellisesti sanottuna suorastaan heikkoa, eikä sovi yhtään muun yhtyeen rivakkaan menoon. Laulu tarvitsisi roimasti lisää räkäisyyttä. Mies kun ei nykyisellään onnistu ilmentämään tarvittavia tunteita tämänkaltaiseen musiikkiin, ja lopputulos jää siksi kaikesta hyvästä huolimatta valitettavan vaisuksi.

Laulajan heikkous ei sinänsä harmittaisi, mikäli kyseessä olisi jokin ö-luokan orkesteri. Sirensillä kuitenkin tuntuisi olevan potentiaalia, joten siksi toivoisinkin seuraavan levytyksen korjaavan tilannetta mikrofonin takana. Soittopuoli toimii, soundit ovat hyvät, joskin aika metalliset, ja hc-asennetta bändillä on. Katsellaan, mitä poppoo jatkossa saa aikaiseksi. Calling on laulajan haparoinnista huolimatta pätevä pohja.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-03-12
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.