Levyarvostelut

Theatres Des Vampires – Pleasure And Pain

Nyt on kyllä studioon livahtanut kasa auringossa kulahtaneita vampyyreita, sen verran vetelää on meno italialaisen Theatres des Vampiresin uusimmalla albumilla. Lopputulos on karmiva, eikä mitenkään vampyyrimaisen imartelevaan tapaan. Pleasure and Pain on jo soundeiltaan niin metsässä, ettei oikeaa suuntaa voi löytyä. Keskinkertaista alempien melodiaväännösten avulla ei hommaa saada sujumaan. Sonya Scarletin vokalisoinnit kuulostavat kituvan vampyyriparan vinkunalta, eivätkä miespuolisten jäsenten vokaaliosuudet onnistu tuomaan mukanaan mitään parannusta tai helpotusta kärsimykseen vaan pikemminkin lisäävät jo alkavaa hilpeyden tunnetta.

Musiikin pitäisi olla bändin omien sanojen mukaan modernia goottimetallia, mutta bändi on kyllä onnistunut ahtaamaan mukaan niin erilaista materiaalia, että lopputulos on melkoisen epämääräinen sotku. Sekaan on tungettu mm. urkujen pauhua, mutta nekin nostattavat vain niskakarvat pystyyn. Akustisten ja sähköisten soitinten sekä elektronisen musiikin yhdistäminen toimii tällä bändillä jostain syystä todella huonosti ja kankeasti.

Goottitunnelman luominen ei ole kovin onnistunutta. Biisit ovat melko surkeita yrityksiä, eivätkä ne sisällä mitään tarttuvaa tai toimi musiikillisten taitojen osoituksina. Vaikka Scarlet tuottaakin ääntä kovin epätavalliseen tyyliin, alkavat jatkuva voihkinta ja koriseva valitus tuntua puuduttavilta. Bändin karisma taitaa tulla esille live-esiintymisissä, sillä noin kymmenen vuoden jälkeen täytyy Theatres des Vampiresin edelleen pystyä jollakin vakuuttamaan kuuntelijansa. Tämä albumi ei sitä ainakaan tehnyt.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2006-01-31
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.