Levyarvostelut

Nailed Coil – Promo -05

Nailed Coil on vuonna 2002 perustettu kotimainen, mukavan ilmeikästä ja tarmokasta metallia soittava kokoonpano. Kotistudion antia on promo-levy, This Is My War, joka sisältää kolme raitaa. Jälki on yllättävän siistiä. Soundit ovat melkein kohdallaan, eikä kuuntelua häiritse säätöjen sekavuus. Taidoista ei ole puutetta. Bändi pelaa hyvin yhteen, ja on onnistunut tuottamaan kasan kelvollista tavaraa. Solistin äänenkäyttö ei jää pelkkään huutoon, ja soittajat pääsevät osoittamaan kunnolla taitonsa.

Ongelmana ovat biisien rakenteet, joihin ei ole saatu kunnollista muotoa. Materiaalista ei ole todellakaan puutetta, mutta sen karsiminen ja lopullinen järjestäminen toimivaksi kokonaisuudeksi ei ole kovin onnistunutta. Ensimmäinen raita, This Is My War, alkaa räväkästi, ja biisi rullaa hyvin eteenpäin. Osioita pyritään toistamaan alussa, mutta lopussa tapahtuva siirtymä hitaampaan tempoon ei toimi. Lopun rauhallinen meno onkin yllättävä ratkaisu. Oikeastaan koko biisin ajan tuntuu siltä, ettei tiedä, mihin suuntaan ollaan kulkemassa. Ennakoimattomuudellakin on rajansa. Jos kuuntelija unohtaa jo heti alkumetreillä, miten biisi edes alkoi, voi silloin olla paikallaan rakenteen tarkistus. Biisin läpi tulisi kulkea edes jonkinlainen punainen lanka. Tämän langan puuttuminen on harmi, sillä kyseisen raidan materiaali saa heti mielenkiinnon heräämään.

Toinen raita, My Disease, onkin jo parempi kokonaisuus. Biisin eri osat kulkevat järkevässä järjestyksessä, ja kuuntelija pysyy paremmin juonessa kiinni. Kolmas raita, The Shine, on biiseistä heikoin. Kertosäe ei tunnu istuvan biisin muuhun materiaaliin ja latistaa liikaa muuten ihan kohtuullista kipaletta. Rivakan vauhdin kasvettua kertosäe hiljentää tahtia ja vaihtaa yllättäen biisin tyyliä.

Biisit on täytetty hyvällä materiaalilla, mutta kaikkea ei kannattaisi ahtaa samaan pakettiin. Hyvästä biisistä jää usein mieleen se yksi kekseliäs juttu, joten pienestä ideasta saattaa tulla koko biisiä kannatteleva osa. Pitäytyminen muutamassa hyvässä kohdassa riittää. Nailed Coil on kuitenkin onnistunut kokoamaan levyn, jonka kuuntelu jättää mieleen kuvan yhtyeestä, jolla on taidot ja ideat hallussa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-01-24
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.