Skyward – Skyward
Skyward vannoo omaa nimeään kantavalla debyyttikiekollaan melodisen sankarimetallin nimeen. Kitaroista irtoaa niin tilutusta kuin rouheaa riffiäkin, rummuilla laukataan kiivasta tahtia tuplabasarien välillä auttaessa menoa, sanoituksissa liikutaan ikiaikaisissa teemoissa (esim. aikamatkailussa ja paholaisissa) ja laulaja Sanna Åström tulkitsee oopperamaisen kirkkaasti ja korkealta. Vaikka levyllä on paljon perinteistä, syntikat eivät kuitenkaan kuulu bändin repertuaariin, mikä helpottaa kokonaisuuden nielemistä. Vahvimmat yhtymäkohdat syntyvät Nightwishin kahteen ensimmäiseen levyyn. Kappaleissa ei sentään rakenteellisesti kopioida Naikkareita, mutta yleisfiilis on samantyyppinen: fantasiamainen ja mystinen.
Levyn avaa iloisesti rallattelevalla riffillä varustettu Opening. Kitaristikaksikon Antti Röksä – Ville Nummenpää monipuolinen työskentely ansaitsee kiitosta, vaikka se jättääkin turhan paljon varjoonsa Åströmin tarjaturusmaisen tulkinnan. Biisistä välittyy joka tapauksessa hyvä henki ja se onkin kiekon parhaimmistoa. Koko platalla melodisuus on kunniassa, ja sävellykset ovat komeita, vaikkakin melko perinteisiä. Parasta osaamistaan Åström esittelee suht korkealle kohoavassa Die Happyssä, kun taas komeimmat kitaraosat osuvat nopeaan Burn It Downiin. Surullinen mutta toiveikas Come December -balladi sekä vahvaa skebailua tarjoava Travel In Time ovat niin ikään onnistuneita, kuten myös hienosti Nightwishin Angels Fall Firstin mieleen tuova Crossroads.
Skyward on sen verran vahva levy, että sitä on vaikea kuvitella yhtyeen ensimmäiseksi. Kappalemateriaali on tasapainoista, ja yleislinja on varsin toimivaa, vaikkakin hetkittäin biisit ovat turhan tasapaksuja ja itseään toistavia. Myös Åströmin laulu kaipaa taakseen lisää voimaa, tai vaihtoehtoisesti kitarat pitää saada laulun voimakkuuden kanssa paremmin tasapainoon. Taitoa ja näkemystä löytyy joka tapauksessa niin paljon, että arvosana on lähempänä nelosta kuin kakkosta.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-01-12
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.