Default – One Thing Remains

Hieman hämäävästi nimetty Default on suuren veden tuolla puolen jo varsin tunnettu nimi. Edellisellä kahdella albumillaan miljoonamyyntiin yltänyt vancouverilaisnelikko revittelee tutun leveän, hieman aikuismaisen alternativerokin voimin, Nickelbackin ja kumppaneiden pyöränjäljillä. Alun perin Defaultin uran noususta onkin kiittäminen Nickelbackin Chad Kroegeria, joka nosti bändin Nickelbackin lämmittelijäksi ammoisina alkuaikoina. Mielihyvin tämän on suonut Defaultille tapahtuvan, sillä yhtye osoittaa, että panostamalla hyvien, tarttuvien kappaleiden luomiseen pystyy musiikkilajista kuin musiikkilajista pyyhkimään pölyt ja laittamaan ison kiven taas pyörimään.

Koska arvostelussa ei ole ollut vielä tarvittavaa määrää Nickelback-viittauksia, täytyy ilman muuta mainita bändien solistien samankaltaisuudesta. Ensisijaisesti en kuitenkaan tarkoita heidän ääntensä samankaltaisuutta, vaan sitä vetovoimaa, joka jollain sairaalloisella tavalla koskettaa tuota harmaata möykkyä rinnassani, jota myös sydämeksi kutsutaan. Mahtavaa tulkintaa ja tiukkaa rosoa, ne ovat oikean rock-aapelin tunnusmerkit. Välillä tahtoo kuitenkin laulun saralla mennä hieman tasapaksuksikin ainaisen uljauden takia, ilmaisu meinaa näet upota aina sinne kliseisyyden hetteikköön. Muutenkin muuten hyvissä kappaleissa alkaa pitemmän päälle kummittelemaan loppuun jyrsityt stadionrock- ja sydämentykytysrock-kliseet. Onneksi nämä pienet kosmeettiset viat on melko helppo raaputtaa pois ja paljastaa alla sykkivä rennosti repivä rokkimasiina.

Levyllä on sopusointuisesti yhdistelty isoa särösoundia, herkästi heliseviä akustisia, urkuja ja tietysti aina mukavan muodikasta tamburiiniosastoa. Kaikkien elementtien soidessa tasapainoisesti ei olisi mikään temppu täyttää levy mitään sanomattomilla rockveisuilla tuonpuoleisesta, mutta onneksi itse musiikki on kuitenkin pääosassa One Thing Remainsilla. Levy käynnistyy raikkaalla All Is Forgivenilla, joka kaikessa positiivisuudessaan toimii mainiona uran aukojana. Positiivisuus tuntuu muutenkin olevan yksi levyn teemoista, kaikkialta tulvii iloista mieltä täsmäsynkkyyden tilalle. Toisena jyrähtävä I Can’t Win lisää hieman säröä kehiin ja vääntää groovekahvaa vahvasti etelään päin.

Siitä eteenpäin levy jyrää tasavahvasti vuorotellen rosoisemman ja silotellumman rokkauksen välimaastossa, onnistuen pitämään sydämen sykkeen vahvasti rytmihäiriön rajalla. Mitään ihmeempiä hittejä kokonaisuudesta ei pääse erottumaan, mutta mainitsemisen arvoisia vetoja ovat lähes kaikki levyn biisit, muun muassa kirpeä katuralli Hiding From the Sun, soundgardenmaisen eteerinen Beautiful Flower, yltiösiirappinen The Memory Will Never Die, joka ei välttämättä erotu joukosta kovin positiivisella tavalla ja lahkeita repivät groovesaurukset I Can’t Win ja Get Out Of This Alive. Mukaan kaipaisi vain lisää omaperäisyyttä ja rohkeampia vetoja ja riuhdontaa, nyt kun tartutaan kaatuessa aina siihen lähimpään oksaan, joka turvaa tarjoaa. Lisäksi korvaan käy vahvasti lähes yököttävän kliseiset ja aurinkoiset lyriikat, jotka eivät ainakaan minulle uppoa, eivät sitten millään. Rakkauden julistaminen jää näiltä osin todella puolitiehen.

Defaultilla on mielestäni todella hyvät eväät yhdeksi tämän hetken ison rokkisoundin hallitsijoista, kunhan se 1) uskaltaa vääntää hanat kaakkoon eikä vain kello kahteentoista turvallisiin volumeihin ja 2) kerää rutkasti lisää omaperäisyyttä sävellyksiinsä. Defaultin ilmaisu on tällä hetkellä mukavan kivaa ja yleishyväksyttävää poljentaa, mutta miksi tyytyä vähään, kun voi selvästi vaatia paljon enemmän? Minä vaadin, mutta teidän ei välttämättä tarvitse tehdä muuta kuin mennä kauppaan ja ostaa levy, sillä One Thing Remains on selvästi hyvää rockmusiikkia, mutkien kautta tai ilman.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-29
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.