Spyritual – Wall Of Soul

Helsinkiläinen elektroniikkakerhon jazz-jäsen on tällä debyytillään melkoisen vaikeissa aallokoissa seilailemassa. Toisaalta seilaamassa on kyllä melkoisen harhaanjohtava termi yhtyeen edesottamuksille, sillä sen verran maukkaasta ja monipuolisesta musiikista on kysymys. Pääpaino on sielukkaalla, aavistuksen maalailevalla jatsilla. Yhtyeen itsensä käyttämä termi electro-acoustic-nu-jazz on sinänsä mielenkiintoinen, että se peilaa aika kattavasti missä mennään. Tai vaihtoehtoisesti se ei kerro juuri mitään.

Juha Tuukkanen ja Terhi Koivisto ovat saaneet albumiinsa eurooppalaista sävyä huomattavan määrän. Oikeastaan samassa mittakaavassa, kuin mitä esimerkiksi Giant Robot on onnistunut omassa jutussaan. Eivät nuo kaksi yhtyettä kuulosta kotimaiselta, niin klisee kuin se onkin. Juhan taustojen ja Terhin laulun lisäksi albumilla on mukana niin torvia kuin kitaraakin. Näillä saadaan kasattua luonnollinen soundi, joka tosin toimii kaikkein parhaiten silloin kun Terhi on äänessä.

Vokaleilla varustettujen kappaleiden ideat ovat aavistuksen rikkaampia kuin instrumentaalisten. Siihen on yksinkertainen selitys, sillä Terhin hunajainen ääni on lumoava. Samaa voi tosin ajoittain sanoa myös yhtyeen muusta esityksestä, sillä vaikkapa All Is What It Seems toimii intrumentaalinakin hienosti. Tosin voiko tässä tapauksessa edes puhua mistään istrumentaalista.

Yksinkertaisella kosketinkuviolla ja tukevalla rummulla varustettu The Way I Play saa seurakseen puhallinsoittimet, jotka tuovat lisää väriä. Parhaiten yhtye siis toimii Terhin ollessa äänessä, ja siitä erinomaisena esimerkkinä on Quest For Love, joka tuo mieleen hieman The Roots -tyylisen sielukkaan kellunnan. Kuunteluun uusia ulottuvuuksia tuo myös Heart Of Gold, jolla tempoa on hieman nostettu.

Erinomainen albumi kärsii hieman liiallisesta pituudesta. Reilu tunti on aikamoinen paketti kerralla kuunneltavaksi, ja varsinkin silloin jos ei pahemmin ole perehtynyt jatsin saloihin tai muuten kyseisestä tyylistä perusta. Toisaalta lasken itseni kuuluvaksi tuohon jälkimmäiseen ryhmään, mutta jotenkin uteliaisuus vei voiton, lopulta. Ammattitaitoista ja kuulijan toiveita täyttävää suomalaista downtempoa, jolla saadaan Cinematic Orchestra kateelliseksi.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-01-18
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.