Frigg – Keidas – Oasis – Oase

Frigg on skandinaavisen mytologian arvostetuimpia jumalattaria, olihan hän hurjana ja arvaamattomana tunnetun Odinin vaimo. Frigg on myös suomalais-norjalainen nuorista muusikoista koostuva, ”uutta” pelimannimusiikkia soittava kansanmusiikkiyhtye, joka valittiin vuoden yhtyeeksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2003. Yhtyeen kantavana voimana toimii Antti Järvelä, joka viihtyy niin tuottajan, soittajan kuin miksaajankin roolissa.

Kansanmusiikin rooli kulttuuripoliittisessa hiekkalaatikossa on mielenkiintoinen. Yleisesti hyväksytty marssijärjestys esimerkiksi apurahojen myöntämisprosesseissa vaikuttaa olevan seuraavan kaltainen; populaarimusiikki heikoiten arvostettu ja klassinen musiikki korkeimmin arvostettu taiteenlaji. Kansanmusiikki sijoittuu arvostukseltaan näiden kahden ääripään välimaastoon, jolloin sen rooli on olla ikäänkuin tasapainottava elementti tai toisin ilmaistuna näiden kahden musiikillinen lehtolapsi.

Kaikki kolme pääkategoriaa ovat kuitenkin kautta aikain olleet vuorovaikutussuhteessa toisiinsa, riippumatta siitä mitä mieltä teoreetikot ovat niistä olleet. Pohjimmaltaan kaikki musiikki hyödyntää hyvin samankaltaisia mekanismeja ja rakenteita. Tässä mielessä genre-erottelut ovat aina olleet jossain määrin keinotekoisia. Toki syntyprosessissa tai tuotannossa on eroja, mutta nekään eivät ole yleensä olleet niin olennaisia, kuin ns. perinnekulttuurin oman asemansa legitimoimiseksi rakentamissa argumenteissä on haluttu väittää. Halusin ehdottomasti tuoda purkauksen omaisesti tämän mieltäni painaneen seikan esiin, ennen kuin alan keskittymään päivän ohikiitävään teemaan, eli Frigg-yhtyeen Keidas-levyyn.

Friggin soittajat ovat taitavia, mutta niin on suurin osa muistakin musiikkia pääaineenaan opiskelleista muusikoista. Taitavuus ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti luovuutta tai sielukkuutta. En väitä, etteikö osa Keidas-levyn kappaleista sisältäisi myös em. elementtejä. Solistista jonglöörausta vain esiintyy levyllä liikaa. Olisin toivonut useampia Keidas– tai Peltoniemen Hintriikin Surumarssi –kappaleiden tyyppisiä kiireettömiä ja puhuttelevia teoksia. Parhaimmillaan kappaleet onnistuvat olemaan omassa viitekehyksessään eklektisiä, jota ilmeisesti myös termi ”uusi pelimannimusiikki” haluaa ilmentää. Yhtyeen live-kuntoa yhden keikan verran todistaneena voin suositella Friggiä kaikille kansanmusiikin ystäville. Homma toimii livenäkin yhtä virtuoosimaisesti kuin levyllä.

Lopuksi todettakoon, että kaikesta laaja-alaisuudestaan ja ennakkoluulottomuudestaan huolimatta Noise.fi ei taida olla aivan se oikein zine arvostelemaan Friggin kädenjälkeä. Allekirjoittaneen käsi hamuaa hyllystä edelleenkin Pentanglen, Bert Janschin ja Dando Shaftin levyjä, mikäli korvat janoavat kansanperinteistä ammentavaa musiikkia.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-23
Arvostelija : Hog Hansson

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.