Arsebreed – Munching The Rotten

Yläasteellamme oli yksi Ville, minua pari vuotta vanhempi, jonka musiikkimakua pidin tuolloin tuntemistani musiikkimauista rankinpana. Ville äänitti minulle Fujin 90-minuuttiselle kasetille juuri ilmestyneen Cannibal Corpsen Tomb Of The Mutilatedin ja sitä edeltäneen Butchered At Birthin. Villeltä lainattua Brett Easton Ellisin Amerikan psykoa luettiin veriteosta toiseen, noin 13-vuotiaan innolla ihmetellen, miten jonkun mielikuvitus voi olla noin kuvottava. Samalla Barnesin Chris huusi huoneeseen kappaleita kuten Postmortal Ejaculation ja I Cum Blood. No, ainakin biisit oli hyviä.

Hollantilaisen Arsebreedin alkuperäinen nimi on Bloodcum ja heidän käsityksensä soveliaasta death metal -sanoituksista vastaa yksi yhteen tuota 1990-luvun alussa myös suomalaisilla yläasteilla rakastettua Cannibal Corpsen naisvihaa tihkuvaa tyyliä. Arsebreedin kannalta valitettavasti aika on ajanut ohi kappaleiden nimistä kuten Ripping Chainsaw Orgasm, Stabbed In The Arse ja Rectal Vomit. Jos omaa äärimmäisyyttään haluaa korostaa, se kannattaisi tehdä edes tavalla, jota ei olisi jo aiemmin käytetty. Mitä todennäköisimmin Arsebreedin kohdalla kyse on pelkästä tribuuttivitsistä, mutta mitä se sitten tekee itse yhtyeestä. Aivan, huonon vitsin.

Musiikillisesti Munching The Rotten seuraa tarkasti amerikkalaisen brutaalin death metallin ominaispiirteitä. Kitaristien sormet takovat hammer-on/pull-off-riffejä, niin että heikommilla kramppaisi. Riffin rakenne menee sahauksesta dumppaukseen, siitä johonkin skaalaan, huiluääni ja hieman läpäläpää perään. Jos joskus olet näitä levyjä kuunnellut, tuo riittää nuotitukseksi aivan mainiosti. Rumpali seuraa kitaristien sormia tarkasti perässä.

Kappaleiden rakenteet toistavat toisiaan läpi levyn, eikä minkäänlaista sovituksellista kaarta pääse muodostumaan edes yksittäisissä kappaleissa. Bändi on hyvin kompromissiton, mutta aivan väärällä tavalla. Jos tätä vertaa toiseen keskieurooppalaiseen äärimmilleen vietyyn dm-levyyn, toissavuotiseen Brutuksen Slachtbeestiin, niin se oli sentään vakuuttavalla tavalla yksisilmäisen raaka. Valitettavasti tällä levyllä on kaiken kukkuraksi varsin ohuet soundit, jotka vievät lisää voimaa muutenkin tehottomilta kappaleilta.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-23
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.