Levyarvostelut

Wolf Parade – Apologies To The Queen Mary

Viime syksyn odotetuimpia indietapauksia oli tämän jo pariin otteeseen Suomessa pistäytyneen kanadalaisorkesterin esikoislevy. Julkaisua edelsi tietenkin jos jonkinlainen kuhina ja supina. Onhan Wolf Paraden kokoonpanossa sentään toissavuoden ylistetyimpiin indietulokkaisiin lukeutuneessa Arcade Firessa soittaneita muusikoita. Vaikka kyseessä oli hieman maltillisempi hypetys verrattuna esimerkiksi Bloc Partya ympäröineeseen kohuun, asettuu sitä tällaisissa tapauksissa silti helposti vastahankaan. Mutta tämä susiparaati pääsi yllättämään taannoisella Libertén keikalla niin positiivisesti, että oli pakko kytkeä hypentorjuntakoneisto hetkeksi pois päältä.

Wolf Parade sopii oikeastaan vain pintapuolisesti trendeihin. Totta, It’s a Cursen ja We Built Another Worldin kaltaiset biisit luiskahtavat vaivatta tanssittavampaan new wave/indierock-laariin, ja levyn haikeimmista esityksistä on helppo aistia sukulaisuutta esimerkiksi Interpolin suuntaan. Sympaattisen vinksahtaneet kosketinrönsyilyt, ilmiselviä sävellysratkaisuja pakoilevat kappaleet ja Spencer Krugin omalaatuisen vaikeroiva laulu ovat kuitenkin omiaan nostamaan yhtyeen aivan omaan sarjaansa.

Apologies To The Queen Mary ei ole kaikista mukaansatempaavin levy. Aikamme menevän indiepopparin makuun arvelisin levyn kallistuvan liiaksikin kaihoisan tunnelmoinnin puoleen. Wolf Parade on todetusti energinen livebändi, joten ratkaisu vaikuttaa hieman erikoiselta, mutta toimii siitäkin huolimatta hyvin. Hienon laulannan ja persoonallisen äänimaailman sävyttämässä fiilistelyssä on omanlaista väkevää lumovoimaa. Tulisi kyllä mieleen korvata albumin muutama täytehenkisempi esitys ryhdikkäämmällä rytkytyksellä, eikä levyä muutenkin dominoivalla alakuloisella tunnelmoinnilla. Tasapaino ei ole kaikki kaikessa, mutta apeaksi määritetty ilmapiiri olisi silti kaivannut terästystä useampien Modern Worldin kaltaisten loistoraitojen muodossa.

Upea debyytti tämä joka tapauksessa on, sitä ei ole kiistäminen. On myös mukava huomata, että kahden susiyhtyeen myötä (Wolf Eyes & Wolf Parade) Sub Pop vaikuttaa pitkästä aikaa varteenotettavalta levy-yhtiöltä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2006-02-15
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.