Tohtori Orff & Herra Dalcroze – Sumffaa
Laadukkaan lastenmusiikin ykkösnimiä Suomessa on tällä hetkellä ehdottomasti Tohtori Orff ja Herra Dalcroze. Trion historia alkaa reippaan kymmenen vuoden takaa, jolloin Matti ja Kimmo alkoivat lastenlaulujen esittämisen koulunsa puffetissa lastentarhanopettajaystävilleen. Noilta ajoilta vakiintui myös nimi Tohtori Orff ja Herra Dalcroze, jota ei yksinkertaisesti pysty unohtamaan kun sen kerran kuulee. Samoihin aikoihin itse kuuntelin haltioituneena kolmannen veijarin Hannun lastenlevyä Tilitants:Tyytiti, jonka materiaalista osa vakiintui myös Orff-ohjelmistoon. Kolminaisuus lyöttäytyi yhteen
kuin vahingossa Matin ja Kimmon päästessä esiintymään Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleille vuonna -96, jonne myös ilmestyi Hannu uimaräpylä takataskussaan.
Intensiivisen harjoittelun jälkeen mm. pahvilaatikkorummut istuivat kokonaisuuteen mainiosti.
Tohtori Orffin ja Herra Dalcrozen lyömätön vahvuus on monipuolinen soitinvalikoima sekä ohjelmisto. Lapsi tarvitsee kokemuksia moniulotteisista äänimaailmoista sekä eri tyylilajeista, erilaisista soittimista, poikkeavista rytmeistä ja hupailevista sanaleikeistä kehittääkseen musikaalista käsitystään sekä saadakseen lisää välineitä itsensä ilmaisuun ja tunteittensa käsittelyyn. Tohtori Orff ja Herra Dalcroze tarjoavat tällä kuudennella levytteellään Sumffaalla kaikkea edellämainittua laadukkaassa paketissa, joka on lapsen näkökulmasta sekä tarpeista käsin tarkastellen täydellinen kokonaisuus. Lasten lyhytjännitteisyyden tietäen Orffien sävellykset ovat sopivan lyhkäisiä pitämään pienimmänkin kuulijan mielenkiinnon yllä.
Kappalemateriaali viihdyttää huumorintajuista ja löysäpipoista aikuisväestöäkin. Henkilökohtaisia erityissuosikkihetkiä Sumffaalla on eittämättä Suklaavaniljaa, joka esittelee valinnanvaikeuden liiallisessa tarjonnassa – aihe puhuttelee henkilökohtaisesti muutenkin. Rauhallinen Tuuli rohkaisee lentämään korkeammalle. “Auta mua lentämään/puhalla tuuli mun purjeisiin/siipiini voimaa matkoilleni/taakkoja vailla,pilvien lailla/lämpöä päin, valoa päin/ylemmäs näin.” Kiitos Orffit, juuri tätä tämän päivät levottomat ja kovettuvat lapset tarvitsevat.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-29
Arvostelija : Kaisa Harju
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]