Antigama – Zeroland
Kolmannen asteen yhteyden tavoin kiinni puskeva Antigama on laskenut ulos kolmannen varsinaisen täyspitkänsä, joka on johdattelevasti nimetty Zerolandiksi. Nollaavaa musiikkia löytyy nollaavan nimikkeen alta, sillä tässä höykytyksessä aivotransistorini poksahtelevat kuin ilmapallot nuppineulatehtaalla. Vaikka levyn musiikkimäärä jää vaivaiseen viiteentoista minuuttiin, on sekaan ängetty ja puserrettu kaiken maailman surinaa ja samplea ilmapiiriä nostattamaan. Luonnehtisin Antigaman ilmaisua kenties jonkinasteiseksi noisegrindiksi tai avantgrindiksi, kuten saatteessa kerrotaan. Nimikkeellä nyt ei varsinaisesti ole mitään väliä, sillä itse musiikki on antanut jo kolmasti päihin, ennen kuin genremäärityksen on edes ehtinyt tavata.
Levy herättää todella ristiriitaisia tuntemuksia. Kun Zerolandin laittaa pyörimään, ei oikein mistään ehdi saamaan kiinni, kun viimeisen kappaleen ensi minuutit alkavat jo olla käsillä. Yhdeksän kappaletta ei oikein riitä mihinkään ja toisaalta enempää ei tällaista puristetta voisikaan aivovaurion takia nauttia. Vauhti on hurjaa ja soitanta tempoilee sinne tänne läpi seinien ja sielun, kuitenkin säilyttäen harhauttavan tasapainon taitavan instrumenttihallinnan ansiosta. Nämä puolalaiset ovat varmasti asuneet Tsernobylin laskeuma-alueella, sillä biisien kuljetukset ja rakenteet ovat liian mutatoituneita ollakseen tavallisen pjotorpatshakovskin päästä kotoisin. Tällä äänimassalla ainakin erotetaan jyvät akanoista. Toinen rakastaa, toisen pää räjähtää jo ensi tahdeista, etsien uutta muotoa ymmärtää kuulemaansa.
Antigama on äärimmäistä ilmaisua pahimmillaan ja parhaimmillaan. Punaista lankaa on turha etsiä, sillä se on varmasti poltettu jo äänityssessioiden alkuvaiheessa. Antigama on eräänlainen vaihtoehto musiikille. Zeroland repii ja ruhjoo ajatukset irti rakenteistaan ja buuttaa aivotoiminna. Rankan päivän jälkeen on mukava istahtaa stereoiden eteen, iskeä Zeroland soittimeen ja rusauttaa runsaan volumen kera annos antimusiikkia korvakäytäviin. Tämän myrskyn jälkeen alkaa taas nähdä värit maailman harmauden alla. Kenelle tämä sopii, sitä on vaikea sanoa. Jos tunnet itsesi kyllästyneeksi mihin vain, voit koettaa Antigamaa. Antamani pistemäärä on varsin suuntaa antava, joka muuttuu varsin paljon mielentilan/terveyden mukaan. Vaihtoehtohan tämäkin vain on, vaihtoehto kaikelle.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-09
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.