Broadcast – Tender Buttons

Jostain musiikista tulee mieleen muistoja, menneitä tapahtumia, joissa levy on soinut, tai olisi helposti tyylillisesti voinut soida. Joissain tapauksissa taas, varsinkin minulla, mieli alkaa harhailla, ja alkaa miettimään minkälaiseen elokuvaan kyseinen teos sopisi parhaiten. Tämä on melko hauskaa, ja usein huomaa ohjanneensa kohtauksen poikineen päässään musiikin tahtiin.

Mikäli Tender Buttons pitäisi assosioida johonkin elokuvaan, olisi ensimmäinen valintani ehdottomasti Virgin Suicides. Levyn elektroonisessa indie-meiningissä on jotain samankaltaista kuulasta haurautta, jota löytyi kyseisestä elokuvasta. Molemmat teokset ovat myös paikoitellen sangen ärsyttäviä ja keskinkertaisia.

Musiikiltaan Broadcast nojaa vahvasti epävireisiin modulaarisyntikoihin, joilla esille taiotaan osaksi tunnelmallisia, osaksi tökeröitä ja raastavia melodioita, sekä halpoihin, yksitoikkoisiin 909-rumpuihin. Muutamiin kohtiin on saatu minimaalista kitarointia, joka korostaa levyn karun askeettista ilmettä entisestään. Kaikki tämä kuorrutetaan kaihoisalla, tahallisen ilmeettömällä laululla, joka on omiaan jakamaan mielipiteitä kahtia. Itse pidän tämän tapaista laulua kammottavana. Lähinnä mieleen tulee mitäänsanomaton ja ääriflegmaattinen versio Beth Gibbonsista.

Voin helposti kuvitella kuvataideopiskelijoiden ihastuvan tähän taiteelliseen fiilistelyyn ja kilistelevän punaviinilasejaan paikallisen pikkuklubin pöydissä tai samettiverhojen hämärtämässä jatkohuoneistossa.

Kaikesta negatiivisesta kommentoimisestani huolimatta levy ei ole huono. On selvää, että paketti on huolella koottu ja karu äänimaisemaa istuu kokonaisuuteen sangen saumattomasti. Laulukin ajaa asiansa juuri niinkuin tällaisessa lo-fi-kaihostelussa kuuluukin ja syventää levyn antamaa tunnelmaa entisestään, niin hyvässä kuin pahassakin. Henkilökohtaisesti olisin toivonut I Found The F:n ja Black Catin kaltaisia menevämpiä, melodisia kappaleita enemmän, joissa laulajatarkin pääsi huomattavasti enemmän oikeuksiinsa, käyttämällä ääntään huomattavasti monipuolisemmin. Varsinkin levyn aloittava I Found The F oli sen verran miellyttävä tapaus minimalistisessa mahtipontisuudessaan, että olin pakotettu muuttamaan ennakkokäsityksiäni tämänkaltaisesta taidehörhöilystä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-02
Arvostelija : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.