Accu feat. Laura Närhi – Out Of The Blue
Toinen sinkkumaistiainen Accun ensi vuonna julkaistavalta Accu: Plus -albumilta on lievä pettymys. Tuotantojälki on toki aivan upeaa ja viimeisteltyä, ja Kemopetrolin Laura Närhi laulaa kuin enkeli, mutta itse sävellys on hieman ponneton – kuin taustamusiikkia sukellusveneen aulakahvilaan. Myös kappaleen huomaamaton torvisovitus olisi voinut olla hieman rohkeampi. Accu on ennenkin ollut parhaimmillaan menevämmissä ralleissa, eikä tämä ole poikkeus säännöstä. Kovasti tuota kakkosalbumia silti odottelen, sen verran kekseliäitä nupinvääntäjiä yhtyeen riveistä löytyy.
Remix-osasto jättää tilaisuuden puhaltaa kappaleeseen räväkämpää henkeä harmillisesti käyttämättä, ja tyytyy mukailemaan alkuperäisen sovituksen raukeaa tunnelmaa. Kahdesta yrittäjästä LAU nappaa niukan pistevoiton miellyttävästi narskuvalla ja vahvasti kaiutetulla esityksellään, joka rikkoo emobiisin rakenteet ja vaihtaa mielikuvat vedenalaisesta kahvilasta ehkä jonkinlaisen avaruusbaarin suuntaan. Hullumpi ei myöskään ole Kalle Chydeniuksen hillityllä elektrobiitillä sykkivä Sydän Remix. Kokonaisuutena kolmen biisin paketti menee ihan ok -sarjaan, mutta tulevalta pitkäsoitolta on kyllä lupa odottaa huomattavasti suurempia tekoja – ja (ainakin minun makuuni) toivottavasti vähemmän Out of the Bluen kaltaisia chill out -raitoja.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-12
Arvostelija : Risto Mikkonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.