Levyarvostelut

Preesens – Insomnia

Tämä varsin tuottelias vantaalaisorkesteri on tehnyt tyylitarkistuksen, ja päätynyt entistä hämärämpiin sfääreihin. Vaikutteita imetään edelleen Radioheadista; tällä kertaa myös brittiyhtyeen kokeellisemmasta materiaalista. Esimerkkinä Blood on her Bed, joka kaoottisine puhallinsovituksineen ja bassogrooveineen on kuin National Anthemin funkimpi pikkuveli. Mihinkään älyttömään matkimiseen ei tässä sorruta, eikä se varmaan ihan mahdollista olisikaan, sen verran isot ovat nuo täytettävät kengät. Preesensin uudistunutta soundia leimaa syksyllä kokoonpanoon tulleen, kosketinsoittaja Juuson läsnäolo. Insomnia venyy monen moneen suuntaan, sillä elektronisemman ilmaisun lisäksi demolla kuullaan kaikenlaisia vierailijoita, puhaltajista jousisoittajiin, jotka entisestään rikastavat äänimaailmaa.

Taiteellista haahuilua siis, mutta ei huonoa sellaista ollenkaan. (Ja minä olen kuullut tällaista paljon.) Preesensin ongelma on uudistuksistaan huolimatta vieläkin Jussin aneeminen laulu. Vaikka taustalla jylläisi kuinka mahtavat kompositiot tahansa, pystyy tällainen seikka latistamaan tunnelmaa juuri sen verran, että se olennaisesti haittaa kuuntelunautintoa. Vaihtelevuutta tuo onneksi kuorolta saundaavan taustalaulun käyttö, ja onhan se Jussi nyt sentään vähän kehittynyt. Insomnia on kyllä tähän asti parasta Preesensiä mitä olen kuullut.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-11
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.