Chad The Quarterback – Chad Goes To College
Elämä jenkkiläisessä collegessa on rankkaa. Tästä todistaa punk-yhtye Chad the Quarterback toisella demollaan, jolla bändin alter ego Chad jättää lukion taakseen ja astuu yliopiston kampukselle. Sivuseikat kuten opiskelu ja luennot yrittävät parhaansa mukaan häiritä Chad-paran keskittymistä olennaiseen, eli ryypiskelyyn ja tyttöjen vokotteluun.
Yhtyeen konsepti on mielenkiintoinen. Suomeksi kirjoitetun promokirjeen mukaan Minnesotasta ponnistava bändi keskittyy kuvaamaan Chad-nimisen pelinrakentajan elämää, tällä kertaa tosiaan yliopistomaailmassa. Harmi vain, ettei itse kappalemateriaali yllä mielenkiintoisuudessa samalle viivalle.
Tyyliltään biisit ovat pääosin melko kevyttä ja huoletonta rallattelupunkkia. Esikuviksi ja vaikuttajiksi nimettyjen NoFX:n, Descendentsin ja Screeching Weaselin lisäksi kappaleita voisi verrata vaikkapa vaasalaiseen Klamydiaan. Jotenkin demolle ei ole saatu taltioitua kappaleiden tarvitsemaa meininkiä, ja yleisilme jää siksi latteaksi.
Ilahduttavan poikkeuksen muodostaa Degree of Having Fun. Temmoltaan muita nopeampi rypistys tuo mukavasti väriä ja meininkiä muuten harmaaksi jäävään kokonaisuuteen. Soundimaailma ei liiemmin häiritse, jos kohta ei liiemmin vakuutakaan.
Chad the Quarterback erottuu kyllä juuri konseptinsa puolesta massasta. Lisää samaa omaperäistä ilmettä kaipaisi sovituksiin ja kappaleisiin muutenkin, tällaisenaan Chad jää harmillisesti sinne massan sekaan. Livenä tilanne voi toki olla täysin toisenlainen, mutta ainakaan tällä levyllä ei omaperäisyyttä ja intensiteettiä Degree of Having Funia lukuunottamatta liiemmin löydy. Kiinnostuksen Chadin toilailuja kohtaan demo kuitenkin herätti, joten palataan asiaan ensi levytyksen yhteydessä.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2006-01-27
Arvostelija : Juho Leppänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]