Reverend Bizarre – In The Rectory Of The Bizarre Reverend

Bow to the mighty Sabbath! Reverend Bizarre soittaa retrodoomia taidokkaasti perinteitä kunnioittaen, ja vähän perkeleen hitaasti. Old school doom metallin nimeen vannova turkulaistrio on nykyisessä kokoonpanossaan esittänyt synkkää laahaustaan vuodesta 1998 lähtien. Esikoislätty In the Rectory of the Bizarre Reverend on kuitenkin vasta nyt saapunut kauppoihin. Eikä se sinänsä ole ihme, sillä kysyntää tällaiselle musiikille ei juuri taida olla. Biisit venyvät temponsakin puolesta helposti tuonne kymmenen minuutin paikkeille, mikä vaatii kuulijaltaan jo heti alkuun tietynlaista asennoitumista. Ei ihan radiosoittokamaa siis.

Reverend Bizarre hoitaa tehtävänsä kunnialla. Pentagramin, St. Vituksen ja Cathedralin viitoittamaa, raskasta tietä raahaudutaan tiukan puristisella asenteella, näin ollen musiikillista liikkumavaraa ei myöskään hirveästi jää. Black Sabbathistahan se kaikki lähtee. Sen on hyväksynyt sekä yhtye että potentiaalinen kuuntelija, sillä jos tuo heavymusiikin legenda ei kolise, ei tätäkään kyllä jaksa kauaa kuunnella. Viekkautta pastorin sävelkynästä löytyy kuitenkin sen verran, ettei mikään Sabbath-kappale erityisemmin kummittele taustalla. Kun tässä genressä arvioi sävellyksellisiä ratkaisuja, on myös pakko huomioida hitaan tempon vaikutus. Biisien hitaus puskee väkisinkin tunnelman etusijalle, eikä kappalerakenteita sen kummemmin jaksa miettiä.

Magister Albert (basso, “saarna”), Peter Vicar (kitara) ja Earl of Void (rummut) ovat nimenomaan tunnelmanrakentelun mestareita. Paras osoitus tästä on levyn päättävä, massiivinen 20-minuuttinen Cirith Ungol, joka pysyy koossa etanamaisesta laahaavuudestaan huolimatta. Plussaa ovat myös piristävät temponvaihtelut, sekä Albertin erinomainen laulu, jotka pitää mielenkiinnon yllä vaikka muu musiikki alkaisikin puuduttaa. Miehen ääni on kyllä erehdyttävästi My Dying Briden Aaron Stainthorpen kuuloinen; välillä jopa yksi yhteen samanlainen melodinen vaikerrus. Kolmosraita The Hour of Death ei musiikkinsakaan puolesta paljolti eroa tuon brittibändin doomahtavista tuotoksista. Erona on tietenkin se, ettei Reverend Bizarren trio soundillisesti yritäkään kuulosta modernilta metalliaktilta. Tämä perinteisen riisuttu, muttei ylenpalttisen vanhahtava soundi, on kai osa orkesterin “siveysvalaa”. Vain yksi kitaristi on, niin kuin esikuvallakin.

En yleensä pidä rajattuihin musiikillisiin perinteisiin nojaavista yhtyeistä. Jotenkin on tuo pyhä omaperäisyys jäänyt ikuiseksi ristikseni kantaa. Reverend Bizarrella on kuitenkin niin paljon omaa ilmaisuvoimaa, ja saarnaa sitä Sabbath-gospeliaan niin pirun tyylikkäästi että nyt on annettava hieman periksi. In the Rectory of the Bizarre Reverend on lähes täydellinen levy, joka kestää erinomaisesti kansainvälisenkin vertailun. Kaikille doom-friikeille se on ehdoton pakko-ostos.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-01
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.