Levyarvostelut

Silent Threnody – The 20th November

Haukiputaalainen Silent Threnody pyrkii huipulle enemmän kappalemateriaalinsa laadulla kuin omaperäisyydellä. Sonata Arcticaa on ammennettu surutta niin voimametalli- kuin balladiosastollekin, ja Teemu Kuusento ilmaisee ajoittain itseään niin voimakkaasti Tony Kakkoa muistuttavalla äänellä, että hieman paremmilla soundeilla levyä voisi hyvin kaupitella Japaniin vaikkapa ”Sonata Arctican julkaisematta jääneenä debyyttinä”.

Yhtyeellä on erittäin hyvät valmiudet kirjoittaa teräviä ja tarttuvia melodioita, ja kappaleet pysyvät sujuvasti kasassa myös teemojensa osalta. Kitarointi on taitavaa, ja hyvin tutun kuuloisia koskettimia hyödynnetään taitavasti tunnelman keventämisessä. Jos kaikkea tätä ei olisi jo tehty 99-prosenttisesti samalla lailla, Silent Threnody voisi hyvin olla seuraava suomalainen hittituote maailmalla. Jopa sanoitusten ajoittainen kömpelyys ja artikkelien unohtelu tuovat mieleen Sonatan alkuajat. Pisteitä yhtyeelle siitä, ettei ykkösvaikuttajaa pyritä mitenkään salaamaan: hieman vähemmänkin asioihin perehtynyt havaitsee, että esimerkiksi bändin logo ei ole täysin itse ideoitu. Vaihteluakin on onneksi mukaan saatu, sillä levyn avaava nimiraita tuo Sonataa elävämmin mieleen HIMin, Entwinen ja 80-luvun listapopin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-27
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.