Levyarvostelut

Khert Neter – Images Of Khepri

Ihmettelenpä suuresti sitä, että mikään levy-yhtiö ei ole kiinnittänyt Khert Neteriä rosteriinsa, sen verran kovilla panoksilla tykitetään innokkaaseen metalliyleisöön. Onneksi yhtyeellä riitti kuitenkin kunnianhimoa ja Images of Khepri saatiin oman käden kautta julkaisua. Olisi ollut sääli jättää näin lupaavaa materiaalia madonruoaksi.

Khert Neter, jonka nimi juontaa muinaiseen Egyptiin ja sen mytologiaan, aivan kuten sanoitusmaailmansakin, löylyttää kuulijaansa groovaavan mutta kuitenkin hyvin teknisen death metalin voimin. Yhtyeen ilmaisua voisi kuvailla eräänlaisena Gorefestin ja Morbid Angelin aiheuttaman oikosulun synnyttämänä mörkönä. Images of Kheprin suurin vahvuus on sen vaihtelevuus ja variaatiot tempoissa ja kappalerakenteissa. Välillä keskitytään rokkaamaan ja välillä taas vedetään tappotahtia siimat soiden, eri osien liittyen saumattomasti toisiinsa. Yhtye kuulostaa ulkoisesti hyvinkin vanhakantaiselta ja perinteitä kunnioittavalta, eikä vähiten hyvinkin oldschoolin tuotannon takia, mutta pinnan alla muhii monia nyansseja, jotka asettavat ilmaisun joka kuuntelukerralla aivan uuteen valoon.

Images of Kheprin kappaleet omaavat tiettyä kiehtovaa progressiivisuutta. Kokonaisuus on rakennettu mukavan omaperäisille riffeille ja vaikka vahva perinteen leima on havaittavissa, on Khert Neter onnistunut kyntämään uusia syviä uria Suomen routaiseen metallijuurakkoon. Historialliset sanoitukset lauotaan varsin murealla örinällä pitkin maanpiiriä ja siellä täällä painostusta rikotaan puhtain vokaalein. Erityisesti näihin puhtaisiin laulusuorituksiin toivoisin lisää panostusta, koska oikein käytettynä ne pystyisivät varmasti aukaisemaan uuden ulottuvuuden bändin musiikkiin. Nyt sekin vähä mitä kuullaan jättää miellyttävän odottavan tunteen tykyttämään takaraivoon. Myös eksoottisimpien soitinten käyttöä haluaisin kuulla lisää, sillä nyt kuullut taustaa rikastavat erilaiset perkussiot ja eksoottiset kielisoittimet luovat miellyttävän häilyvää tunnelmaa muuten rankasti runnovaan kokonaisuuteen.

Ehdottomasti yhtenä Suomen mielenkiintoisimmista ”uusista” kuolonkurmottajista jättää Khert Neter jämäkällä ruoskinnallaan viheliäisesti kuumottavia viiltoja aivokuoreeni ja tuskahan vetää tunnetusti lisää tuskaa puoleensa. Siispä suosittelen viivyttelemättä tsekkaamaan Images of Kheprin. Minä lähden hieromaan lisää suolaa haavoihin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-28
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.