Jackson And His Computer Band – Smash

Warp on tunnettu kautta aikojen enemmän tai vähemmän omalaatuisen musiikin takeena. Uusimmilla julkaisuillaan on firma laajentanut musikaalista kirjoaan jonkin verran, mutta syvällä sisimmässä sykkii edelleen hämärälle, elektroniselle näpertelylle kallellaan oleva sydän. Tästä näyttönä toimii uusimpiin julkaisuihin kuuluva Jackson And His Computer Bandin debyytti.

Kun lätyn ensimmäiset suristelut lähtivät käyntiin, olin ensin hiukan hämmentynyt. Tämän jälkeen koin nopeasti ”ahaa”-elämyksen, josta siirryin taas hiukan hämmentyneeseen olotilaan. Smashin peruskaava on Warpin saundiin tutustuneille tuttua kauraa: täysin rikki leikkailtuja komppeja, joka ainoan pajasta löytyvän filtterin läpi vedettyjä äänipätkiä ja villisti poukkoilevia melodioita. Levy tuo paikoitellen mieleen Aphex Twinin ja Squarepusherin kaltaiset nerot, mutta poikkeaa herrojen äänikollaaseista runsaammalla samplejen käytöllä, hiukan vähemmän mielipuolisella menollaan ja diskomaisemmalla otteellaan. Paikoitellen tuntuu kuin erinäisistä kasaridiskokipaleista ja Michael Jacksonin ylijäämämateriaalista olisi koottu, pieniä osasia yhteen liimaten, kokonaisia biisejä. Juuri tämä hyvällä tavalla älytön, mutta toimiva tyylien yhdistäminen sai meikäläisen hämmentymään ja fiilistelemään retron ja nykypäivän onnistunutta ristisiitosta.

Levyn kipaleet muodostavat äänimaisemaltaan ja tunnelmaltaan erittäin eheän kokonaisuuden ja rallit soljuvat kitkattomasti eteenpäin. Valitettavasti kaikki palaset eivät kuitenkaan ole aivan napakymppejä ja levyn keskivaiheilta löytyvät Oh Boy ja TV Dogs (Cathodica’s letter) eivät saavuta samanlaista koukuttavuutta, kuin muut seuranaan olevat antimet. Viimeksimainitulla kipaleella kuullaan poliittisesti valveutunut ja aina yhtä innokkaasti paasaava Mike Ladd, joka ei kuitenkaan kaikesta sisällöstään huolimatta oikein jaksa ikinä sytyttää. Ihan paketin häntäpäästä löytyy vielä nimensämukainen Headache, joka tuo mitä lupaa, ollen levyn ehdottomasti rasittavin kyhäelmä. Onneksi lopussa kiitos seisoo ja varsinkin levyn lopettavat Fast Life ja Radio Caca ovat ehtaa timanttia. Varsinkin Cacan peilipallon lailla pyörivä ja loistava tanssilattiasuristelu on mitä maittavinta revittelyä.

Elektroninen musiikki on parhaimmillaan, kun se onnistuu luomaan tunnetiloja tai saamaan ihmiset hytkymään tahdissaan. Smash onnistuu oikein hyvin ensimmäisessä ja uskoisin, että oikeanlaisissa kinkereissä soitettuna myös jälkimmäisessä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-21
Arvostelija : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.