Western Addiction – Cognicide
Muutaman vuoden kasassa ollut, Fat Wreck Chordsin työntekijöistä koostuva Western Addiction tarjoaa ensimmäisellä kokopitkällään vanhakantaista mutkat suoraksi -punkkia 80-luvun alun tyyliin. Klassikoista Black Flag voisi olla lähin vertauskohta musiikillisesti ronskeja lauluotteita myöten.
Cogniciden parin minuutin pikabiiseistä hittipotentiaa omaavin on ehdottomasti The Church of Black Flag. Kyseinen kappale on myös sanoituksellisesti se kaikista selkein kertoen bändin asemasta ja asenteesta suhteessa sitä ympäröivään yhteiskuntaan. Muutoin bändi tykkää viljellä sanoituksissaan sen sortin yhteiskunnallista ironiaa ja sanoilla leikkimistä, ettei niiden ydin aivan pelkällä kouluenglannilla selviä.
Vajaat 22 minuuttia kestävä albumi on sen verran tasokasta paahtoa, että aivan sulassa sovussa tätä voisi kuunnella vanhojen hc-punk-lättyjensä seassa. Kovin persoonallinen Western Addiction ei kuitenkaan ole. Ehkä tästä johtuen alkupään kappaleet tuntuvat uppoavan paremmin ja loppupuoli alkaa tuntua jo liikaa vanhan kertaukselta. Veikkaisin, että livenä pisteitä voisi tipahdella enemmänkin.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-30
Arvostelija : Pipsa Parkkinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]