Katla – Pilviverhossa
Katlan edellinen julkaisu Tuskin lokakuussa sataa lämmitti mieltäni hyvinkin suurella liekillä, mutta nyt yhtye on ottanut valitettavan määrän takapakkia. Omaleimainen hehku on kadonnut ja yhtye on suistanut melankolisen resiinansa samoille sivuraiteille muiden suomijyystäjien perään. Pilviverhossa-single on ote tulevalta Raatoharmonia-albumilta, jota ei tämän raapaisun perusteella kovin hekumoissa tarvitse odotella. Soitto sujuu toki edelleenkin varsin moitteettomasti, mutta Katla tuntuu todella kadottaneen itsensä.
Sanoituksellisesti nimikipale velloo yököttävän perinteisillä “vieläkö tahdot ja odotat?” -linjoilla, Noidankehän yrittäen vielä puhkua melodiaa lentoon rosoisemmalla yleiotteella nojaten kuitenkin nyt Tomi-laulajan liialliseen Hynys-fraseeraukseen rasitukseen asti. Katlan pojat eivät tällä kertaa ole saaneet tekeleeseensä sitä henkistä potentiaalia, jonka tiedän yhtyeen sisällä olevan. Toivotaankin, että Pilviverhossa on hetkellinen lipsahdus, huonojen ideoiden musta aukko, tie kamaluuksien roviolle. Kaikkea on kokeiltava, ja kyllähän se paskakin täytyy jonnekin purkaa.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-09
Arvostelija : Kaisa Harju
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.