Deathchain – Deathrash Assault
Deathrash-jyrä Deathchainin kakkosalbumia odotettiin malttamattoman innoissaan. Yhtyeen kaksi vuotta sitten julkaistu Deadmeat Disciples -debyytti oli äärimmäisen tiukka yhdistelmä thrash-metallin riffi-ideologiaa ja nopeutta sekä death-metallin kalmanhajua laulu- ja sanoitusannissa. Itselleni levy aiheutti hevimetallihymyä naamalle krampiksi asti, ja vuoden 2003 levyistä kuopiolaisten debyytti oli lyömätön. Näistä asetelmista ensikosketukset uuteen Deathrash Assaultiin on pakko tehdä varovasti, ettei suuret odotukset vain peittäisi kuuntelemisen iloa alleen.
Uudella levyllä Deathchain on oletetusti vain kiristänyt tahtia. Return of the Nemesis ja Venom Preacher aloittavat levyn juuri siten, miten Deathchainilta pystyi olettamaan: äärimmäisen nopeaa, alati poukkoilevaa ja niin metallista, että biisien ympärillä on raskasta hengittää. Lepra Lord hellittää remmiä – ja tahtia – hieman. Biisin kitarointi sahaa jossain 15 vuoden takaisen Sepulturan ja Deathin muistoissa. Machine Menin Turbo J-V:n traditionaaliset thrash-soolot ja ”Lord of the Sick” -loitsuaminen jättävät jälkensä kertalaakista, jos Deathchainin musiikki muuten vaatisikin useita kuuntelukertoja auetakseen.
Lepra Lordin jälkeen levy palaa vauhtikantaan. Graveyard Witchery on varman päälle vedetty Deathchain-biisi, joka voisi aivan hyvin olla debyytiltä. Loistava biisi, vaikka sen ainoa lisä yhtyeen soundiin onkin lyhyt, ujeltava kosketinmaalailu. Biisin matalat murinat tarjoilee suomalaisen deathmetallin vuosikertayhtye Demilichin Antti Boman. ”Nimibiisi” Deathrash Legions on takuuvarma keikkahitti. Biisi on kaikilla kuolleilla soluillaan ylistystä sille musiikille, josta Deathchain ja iso osa yhtyeen faneista elää. Sanoitus muodostuu noin 35:stä alan levyn, biisin tai yhtyeen nimestä (näitä viittauksia vilisee kylläkin kaikkialla sanoituksissa). Biisin ”death immortal! – thrash immortal!” -huudatus tiivistää biisiin sen idean, joka koristi jo yhtyeen ensimmäisen paidan hihoja. Thrash till death ja only death is real. Napalm Satan pitää kaasujalan suorana. Idioottivarma ”Napalm Satan – sixsixsix!” -kertosäe vetää vertoja jo The Crownin Total Satanin älynväläykselle. Sanomattakin selvää, että keikoilla tässä on jälleen yksi uusi suosikki.
Debyyttilevyllä taukoamaton kaahaus hieman heikensi levyn kokonaisuutta, josta osassa arvosteluja myös huomautettiin. Bändi piti lupauksensa tempovaihteluista ja uuden levyn viimeiselle kolmannekselle sijoitettu keskitempoinen Panzer Holocaust tuo juuri niitä kaivattuja nyansseja kokonaisuuteen. Vauhtisokea Morbid Mayhem äänitettiin jo reilu vuosi sitten yhä julkaisemattomalle split-seiskalle Deathboundin kanssa. Viimeisestä biisistä Valley Of The Corpses jää mieleen loppupuolen keskitempoinen, uhkaava kitaramelodia ja raskas laulu, jolla levy päätetään.
Deathrash Assault ei jätä samalla tavalla haukkomaan henkeä kuin Deadmeat Disciples, vaikka läheltä tarkasteltaessa uutukainen sisältää laadukkaammat ja monipuolisemmat ainekset. Se on vain se ensivaikutelma, yllätysmomentti, jota kakkoslevy ei pysty millään tarjoamaan. Myös sanoitusten kliseetykitys saa kakomaan jo tässä vaiheessa. Musiikillisesti Deathchain on tyylilajilleen hyvin uskollinen, mutta silti oman äänen omaava. Tällä vahvuudellaan se pystyy sen suurempia nahanluonteja tekemättä jatkamaan vielä varmasti levyn tai kaksi.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-21
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.