Vision Divine – The Perfect Machine

Itse kehitetyt fantasia- ja scifi-maailmat eivät ole mikään uusi jippo melodisen metallin piirissä: esimerkiksi Rhapsody ja Iron Savior ovat jo vuosia aliarvioineet maksavaa yleisöä suoltamalla levyjensä sanoituksiksi ja taustatarinoiksi voimakasta myötähäpeää herättävää kioskiroskaa. Myös italialainen Vision Divine saa mielikuvituksellaan poskipäät punoittamaan: tiedemies keksii keinon muuntaa ihmisen DNA:ta siten, että kaikki voivat elää ikuisesti. Samalla huomataan, että käsite “jumala” oli vain jonkinlainen ennustus siitä, että ihminen jonakin päivänä kehittyy luonnollisesti itse jumalaksi ja voi siten tulla kuolemattomaksi. Vanhuutta ja tauteja ei tarvitse enää pelätä, mutta samalla ihmiskunta muuttuu hiljaiseksi ja tunteettomaksi, sillä rakkautta tai vihaa ei tarvitse tuntea eikä riettauksiinkaan ole enää halua.

Muutoksen käynnistänyt tiedemies muuttuu apaattiseksi, alkaa uhmata tieteen oikeutta hallita kaikkeutta ja rukoilee ensimmäistä kertaa eläessään apua korkeammilta voimilta. Tokihan yläkerran isäntä ilmestyy paikalle enkeleineen, ja katso: syntyy ensimmäinen lapsi tuhansiin vuosiin, ja samalla ihmiskunta palaa vanhaan oravanpyöräänsä. On syytä toivoa, ettei tarina kantaudu kenenkään B-luokan kirjailijan – saati elokuvaohjaajan – korviin.

Labyrinthista tutun Olaf Thörsenin sooloprojektina aloittanut Vision Divine esittää neljännellä pitkäsoitollaan pääosin sellaista musiikkia, jota italialaiselta progressiivisen voimametallin kastiin laskettavalta ryhmältä voi odottaakin: pitkähköt ja ajoittain monimutkaiset kappaleet, helposti sisäistettävät melodiat, kuulas stratosfäärien korkeudella liitävä kiekulaulu, kornit sanoitukset sekä lennokkaat sooloilut kuusikielisillä ja koskettimilla yhdistyvät suhteellisen kivuttomasti The Perfect Machineksi. Levy kulkee nimensä mukaisesti varmasti kuin kone, mutta aivan täydelliseksi sitä ei sentään voi kutsua. Pelkkä soittorutiini ja jokseenkin tasainen materiaali kuitenkin tekevät levyn kuuntelun keskimääräistä mielekkäämmäksi.

Timo Tolkin tuottaman pitkäsoiton tunnelmia vaihdellaan jokseenkin sujuvasti massiivisesta ilotulituksesta keskitempoiseen naputukseen ja jopa Elton Johnin pianoballadeista muistuttaviin herkkiin hetkiin. Taustalla väijyy kaiken aikaa Dream Theaterin sukuinen, mutta hyvin eurooppalaissävyinen progressiivisuus. Tekniseen kikkailuun yhtye ei ryhdy oikein missään vaiheessa, vaikka kyvyt siihen selvästi riittäisivätkin. Levyn avauksena toimivan nimiraidan kertosäkeeseen on taiteiltu sen tehokkain ja duurisävyineen tehokkaasti päähän jäävä koukku, eikä vastaavaan oikein myöhemmin ylletä. Huippukohtien ja toisaalta myös romahdusten puute tekee The Perfect Machinesta jossain määrin yllätyksettömän, mutta myös tasaisen.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-16
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.