C-Murder – Best Of C-Murder

Muistan vielä päivät teininä, kun ei ollut huolta vuokrasta, eikä muistakaan laskuista ja rahat saattoi käyttää levyihin ja muihin huvittelutarkoituksiin. Näihin aikoihin mahtuu myös paljon hauskoja muistoja, joista muutamat liittyvät läheisesti 90-luvun alussa aloittaneen No Limit Recordsin musiikkiin. En oikein tajua mikä lafkassa varsinaisesti viehätti, mutta niin niitä levyjä vain tuli haalittua aimo kasa cd-hyllyä täyttämään.

C-Murder ei koskaan soinut soittimessani sooloartistina, mutta No Limitin ryhmähenki piti huolen, että jokaisella levyllä kuultiin järjestäen kaikkia sen artisteja, joten herrakin tuli siinä sivussa tutuksi. Yksi syy yhtiön ja sen suojattien silloiseen suosioon selittyy varmasti tunnistettavalla saundilla ja orastavalla southern-räpin nousulla. Raa’at rikostarinat ja pääpirun Master P:n tunnistettava ”Unnggghhh!”-huuto olivat mahdottomia väistää, mikäli seurasi aktiivisesti merentakaista tarjontaa. Nyt yhtiön koettua syöksylaskun ja jonkinasteisen nousun takaisin kehään, on johtoportaassa päätetty pistää kovimmilta listaohjuksilta kokoelmat pihalle.

Ulosanniltaa C-Murderin ääni on samaa karhealla ärinällä ryyditettyä uhoamista, kuin Master P:llä ja muulla retkueella. Taustat ovat 909-rummuilla tuettuja, pianoja sekä syntikkaviuluja sekä -bassolinjoja hyödyntäviä hitaita rullaajia, jotka ovat omiaan tukemaan laiskaa rikostarinointia. Lyyrisesti tämän kaltainen musiikki ei mikään korkealentoisuuden kulminoituma ole, mutta ajaa asiansa tarpeeksi hyvin. Olin itseasiassa iloisesti yllättynyt kuinka hyvältä levy kuulosti näinkin monen vuoden jälkeen. Audiosaasteen vastaanottamiseen varautuneena sain muutamat leveät hymyt melodisista, synaviulujen, -torvien ja –bassolinjojen täyttämistä biiteistä, jotka saivat minut hetkeksi muistamaan, miksi olin näitä levyjä aikoinaan hyllyyni haalinut.

Levyn 20 kipaleesta löytyy selkeitä paloja, joiden voisin kuvitella toimivan vielä tänäkin päivänä, kuten UGK:n tähdittämä Akickdoe!, torvien kera rullaava NL Soulja ja perinteisen kasvutarinan maalaileva Young Ghetto Boy. Picture Men yöllinen äänimaisema on oiva pikkutuntien autoilubiisi ja heti perään käynnistyvä Concrete Jungle jatkaa vähän samoilla linjoilla, tuoden jostain syystä mieleen Miamin. Tiedä sitten miksi. Sen kuitenkin tiedän, että raidalla vierailevan Kokanen uliseva laulu tekee nannaa korvilleni.

Olen ihmeissäni, jos ei tämä levy täytä fiilistelynhaluisen, vanhan gangstarapin nälkää edes jossain määrin. 20 raitaa on paljon, ja seasta löytyykin monia huteja, mutta mukana on kuitenkin niin monta plussan puolelle kipuavaa rallia, että uskallan suositella levyn katsastamista etelän räpistä ja melodisemmasta gangsterismista kiinnostuneille.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-09
Arvostelija : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.