Hell Is For Heroes – Transmit Disrupt

Brittiläinen Hell Is For Heroes julkaisi debyyttinsä Neon Handshake vuonna 2003 ja sai sillä melkoista suitsutusta osakseen medioissa. Toisaalta ainoastaan Britannian mediat olivat niitä, jotka yhtyeen noteerasivat millään tapaa. Tämä on sinänsä aivan ymmärrettävää, sillä eihän saarivaltion musiikista ole rajojen ulkopuolelle koskaan levinnyt kuin suuremmat yhtyeet. No, nyt on päätetty tehdä hommaan muutos. Yhtyeen uutukainen on julkaistu Burning Heartin toimesta ja ainakin Skandinaaviassa näkyvyys tulee olemaan huomattavasti suurempi kuin debyytin kohdalla.

Yhtyeen soundissa on sellainen aspekti, että sitä on jollakin tapaa hankala lokeroida mihinkään tiettyyn kastiin. Joukkoon mahtuu indeitä, perinteisempää rokkia ja emotionaalista rokkia. Emoako, no ei todellakaan, liian moniulotteista ollakseen emoa. Eihän kyseistä yhtyettä erehdyttävästi muistuttava Disco Ensembelekään mitään emoa ole. Eli oikeastaan sellainen lyhyt katsaus Disco E:n suuntaan ja sieltä löytyy runkoa tämän yhtyeen soittoon. Mukaan lisätään aavistus puhtaampaa tulkintaa ja hieman enemmän herkkyyttä, niin aletaan olla jäljillä.

Levyn kappalemateriaali on erittäin mielenkiintoista, eikä materiaalin erilaisuus ole millään tapaa häiritsevä asia. Variaation löytäminen sielukkaaseen indie-musiikkiin on aina hyvästä. Vielä kun kitaristit William McGongale ja Tom O’Donoghue soittavat mielenkiintoisia kuvioita ajoittain raskaasti ja välillä huomattavasti hempeämmin, välillä jopa maalailevasti, on lopputulos taattu. Vokalisti Justin Schlosberg on aavistuksen omalaatuinen tulkitsija, jonka äänessä on useita tunnetiloja ja kaikki ne ovat edustettuna samanlaisella, siis yhtä hyvällä intensiteetillä.

Perinteisempää, mutta melodisempaa tavaraa hakevien kannattaa tutustua Kamichiin, joka antaa reippailla riffeillään ja temmollaan ensiapua melodiapulasta kärsiville. Tahtia hieman löysätään Models For The Programmella, jossa korostuu Schlosbergin persoonallinen ääni erinomaisesti, eikä heleä kitarointi jätä kuulijalle vaihtoehtoja olla pitämättä kappaleesta. Samaan aikaan herkkää, mutta niin vihaista. Erinomainen kertosäe kruunaa kappaleen ja tekee siitä potentiaalisen radiobiisin. Samanoloista ainesta tarjoaa myös Folded Paper Figure, jossa on mukana raskaamaa riffittelyä, jota jatketaan alkuun heikon kuuloisilla vokaleilla, mutta palkeiden auetessa on kappeleessa sellaista iskua, ettei sitä oikeastaan ole kovinkaan helppo ylittää.

Basso kuuluu oikeasti levyllä, kitarat ovat raskaat ja heleät samalla kertaa, vokalisointi oikeassa suhteessa, eikä kannuttelussakaan ole valittamista. Erinomaisia ja kestäviä sävellyksiä, jotka on hiottu sopivaksi. Ei missään nimessä liian kirkkaaksi, vaan soundi on riittävän angstinen, jotta yhtyeen sanoma saadaan tarjottua oikean lämpöisenä. Toisaalta ei ihme, sillä tahtipuikon heiiluttamisesta ovat studiossa vastanneet Pelle Henricsson ja Eskil Lövström. Kyllä te tiedätte The Refused -nimisen yhtyeen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-21
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.