Face Down – The Will To Power

Face Down tuskin kaipaa sen kummoisempia esittelyjä. Puhumattakaan yhtyeen Grammis-palkinnon voittaneesta vokalistista. Marco Aro on siis takaisin mikin varressa ja tällä kertaa telakalta kotiutuneen, alkuperäisen yhtyeensä kanssa. Marco on vieläkin vihaisempi kuin mitä herran kaksi edellistä verbalisoinnin ja aggressionpurkamisnäytettä antoivat ymmärtää.

Laittaessani levyn soimaan, olin hetken ymmälläni siitä, kuinka levyyn ja yhtyeeseen oikein osaisi suhtautua objektiivisesti. Väkisinkin sieltä puskee pintaan The Haunted -assosiaatioita. Miten olla vertaamatta yhtyettä legendaariseen Aron debyytti-levyyn tai vaihtoehtoisesti erittäin melodisen, Dolvingin kanssa tehtyyn rEvolveRiin. Yritetään kuitenkin, vaikka vaikeuksiin tässä joudutaan joka tapauksessa.

Face Down tykittää suoraviivaisesti, eikä anna armoa kenellekään sitä pyytävälle. Kitarat suoltavat raskaista ja nopeita riffejä, tuplat jauhavat kaiken jäljelle jääneen lähes lopullisesti. Ja jos tästä joku vielä selviää hengissä, niin viimeistään Marco pistää hommalle stopin uhkaavalla ja väkivaltaisella vokalisoinnillaan. Heti avausraita Drained kertoo kuulijalle sen viestin, että Face Down ei ole tullut jäähdyttelemään. Vaikka yhtyeen ulosanti on väkivaltaista ja uhmakasta, niin on se kaikesta huolimatta erittäin melodista. Tosin ajoittain ollaan aivan rajamailla kiikkumassa, aste vielä tempoa lisää, niin kaaottiseksi olisi homma mennyt. Tämä on todettavissa kaahaavan Drainedin väliosassa, sekä temmoltaan suhteellisen korkeassa Insanity-nimisessä kappaleessa. Vanhan kunnan thrasharit ovat mielissään. Ja niin tulee olemaan moni muukin. Takuuvarmoja keikkapaloja pittiä ajatellen.

Albumilla on myös hieman rauhallisempaa ja enemmän omaan makuuni soveltuvaa tavaraa. Niistä mainitsemisen arvoisia ovat etunenässä raskailla riffeillä kuorrutettu Blood Tiles ja aavistuksen hitaampi Heroin. Noista jälkimmäinen tarjoaa hieman ulottuvuutta muuten suhteellisen suoraviivaiseen materiaaliin. Albumin nimikkokappale puolestaan on ehdotonta kärkeä, ainakin mitä tulee yhtyeen tapaan esittää oma näkemyksensä maukkaista riffeistä yhdistettynä nopeaan komppiin. Raskautta lisätään vielä aste vaikka Grey-nimisellä raidalla piano mukana onkin. Painostavaako, ehdottomasti, mutta niin kaunista.

The Haunted on ottanut melodian ja sävellysteknisemmän materiaalin valtikan itselleen, sekä antanut Face Downille suoraviivaisemman osan. Hyvä näin, sillä nyt yhdestä lempiyhtyeestäni on saatu kaksi. Mutta palatakseni Face Downiin, niin kokonaisuutena albumi on tasapainoinen, vaikkakin aavistuksen liian suurella tempolla varustettu. Hengähdystaukoja voisi olla muutama lisää, mutta en voi kuitenkaan sen enempää valittaa. Olen varma, ettei tämä albumi tule jäämään vaille huomiota. Sen verran tymäkästä albumista on kyse, että vuoden thrash-albumin titteli on lähellä. Eikä sovi unohtaa myöskään ensi vuoden Glorian keikkaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-01
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.