Levyarvostelut

Simple Plan – MTV Hard Rock Live

Kun kaadetaan koeputkeen loraus poppia, hyppysellinen punkia ja hölskytetään, saadaan lopputulokseksi parhaimmassa tapauksessa loistava seos. Joskus aikaansaatu tuotos kuitenkin jää jollain tapaa laimeaksi ja väljähtäneeksi. Kanadalainen Simple Plan vajoaa tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Yhtyeen nimi lienee useimmille tuttu, mutta kerrataan hieman faktoja. Tähän mennessä kaksi studiopitkäsoittoa julkaissut viisimiehinen yhtye soittaa modernia punkpoppia hieman Blink 182:n ja Sum 41:n tyyliin edustaen MTV-punkpoppia puhtaimmillaan. Nyt bändin liveosaamista on koottu levylle asti.

Yhtyeellä on kieltämättä positiivista energiaa, ja yleisö tuntuu olevan hyvin mukana. Noin tunnin mittaisen keikan aikana kuullaan kolmetoista kappaletta bändin aiemmilta levyiltä. Bonuksena on lisäksi akustinen luenta Crazy-kappaleesta. Kaikki rock-keikan kliseet käydään läpi aina yleisön osiin jakamista ja loputonta huudatusta myöten. Ajoittain nokkamies Pierre Bouvierin välispiikit aiheuttavat tuskastuttavaa myötähäpeää, kun mies hokee tavaraa tyyliin “You’re all lookin’ so sexy tonight, I kinda wanna come down and make out with you”. Kiesus, jotain rotia siihen hommaan.

Ajoittainen energisyys ei kuitenkaan pelasta tätä(kään) pakettia. Simple Planin ongelmina ovat aina olleet ylisliipattu ja mitäänsanomattoman “sopiva” yleisilme ja tuotanto sekä mielikuvituksettomat kappaleet. Koska kaikki kappaleet ovat aiemmilta levyiltä, pätevät kyseiset ongelmat myös MTV Hard Rock Liveen. Kappaleet soljuvat ohi toistensa jälkeen ja kornit välispiikit katkovat kokonaisuutta, mutta oikein mitään ei tahdo jäädä mieleen.

Livelevyt ovat yleensäkin hankala taiteenlaji, ja MTV Hard Rock Liven julkaisulle on erityisen vaikea keksiä perusteita. Yhtye on julkaissut vasta kaksi pitkäsoittoa, joten settilistassa ei liene faneille yllätyksiä. Myöskään yhtään uutta kappaletta ei ole mukana. Yhtyeen faninkin sietää miettiä kaksi kertaa, haluaako kuulla tutut ja vanhat kappaleet melko identtisinä versioina. Se kuitenkin levylle eduksi laskettakoon, että tutustuminen yhtyeeseen on helppo aloittaa tämän levyn myötä. Muuten kyseessä on melkoisen turha julkaisu.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2006-01-20
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.