Bloodhound Gang – Hefty Fine

Kuuntelin Bloodhound Gangin uutta albumia eräänäkin aamuna makuuhuoneessa. Tyttöystäväni käveli huoneeseen ja kysyi, kuuntelenko taas jotain huonoja punk-nauhoituksia, joita olemme nauhoittaneet treenikämpällä. Siinä oli minun mielestäni hienosti kiteytettynä se, miltä uusi Bloodhound Gang -albumi kuulostaa: väsynyttä punkahtavaa rokkia, tuhnuiset soundit, 90-luvulta haiskahtavia koneosuuksia sekä ala-asteen pihalla kuulemiani lauseita muistuttavia sanoituksia. Kamoon pojat, olette jo pitkälle yli 30-vuotiaita miljonäärejä, ei tämän näin pitäisi mennä.

Noin viisi vuotta sitten Bad Touch -hitiltä ei voinut välttyä missään. Bloodhound Gang oli kaikkien huulilla, hittibiisi oli vuoden soitetuimpia biisejä, eikä suotta. Bad Touchissa oli upea koukku, sopivan tökeröt sanat ja meiningin kruunaava video, joilla ihmiset saatiin hullaantumaan biisistä. Jopa itse Pet Shop Boys remiksasi biisistä oman versionsa, joka luonnollisesti oli hieno.

Nyt Bloodhound Gang on palannut ja ensimmäinen single Foxtrot Uniform Charlie Kilo on ehkä tyhmintä ja tylsintä musiikkia, mitä olen tänä vuonna kuullut. Täysin ilman koukkua ja typerän sointukierron varassa kulkeva kappale on kuin muutama minuutti tyhjyyttä, eikä yhdynnästä kiertelevästi kertova sanoitus ainakaan paranna asiaa. Ylipäätään levyn suurin ongelma on biisien täydellinen tyhjyys. Bändillä on suurimmassa osassa biisejä tasan yksi sointukierto, jota kierretään. Välillä kitaroita dempataan ja välillä annetaan vitossointujen laulaa. Jos osia on enemmän, eivät ne taatusti ole sitä ensimmäistä parempia. Toinen vaihtoehto on tunkea biiseihin Bad Touchistakin tuttuja kone-elementtejä, jotka valitettavasti kuulostavat enemmänkin Me&My-orkesterin biisien osilta, kuin arvostusta hakevalta rock-bändiltä tekemässä viisi vuotta valmisteltua albumiaan suurelle Geffen -levy-yhtiölle.

Uusi single Uhn Tiss Uhn Tiss Uhn Tiss saa suupielet hymyyn pelkästään nimensä takia. Biisi itsessään on kuin hiilikopio bändin vanhoista hiteistä, ilman yhtään muistettavaa koukkua. Something Diabolical puolestaan saa vierailevan laulajan tukea itseltään Ville Valolta, jonka ääni piristää mukavasti levyn puolivälissä, ikäänkuin aivoihin tulvisi valonpilkahduksia oikeasti hyvästä musiikista. Ralph Wiggum-kappaleen sanoitus on samannimisen hahmon hauskoja lausahduksia The Simpsons -tv-sarjasta. Valitettavasti lauseiden hauskuus ei toimi Jimmy Popin äänellä, näin ponnettomassa biisissä.

En tiedä mistä levyn toimimattomuus johtuu? Olisiko muutkin Bloodhound Gang -levyt tämän kuuloisia, jos ne nyt laittaisi soittimeen? Olenko minä kasvanut ja bändi jäänyt väkisin omalle ikuiselle puberteetti-sektorilleen vai onko bändi haluamattaan vanhentunut, mutta pyrkii edelleen pissamaan postilaatikoihin ja soittamaan kerrostalobileissä musiikkia liian lujaa? Yli 30-vuotiaana se ei enää helposti ole hyväksyttävää tai edes hauskaa. Bloodhound Gangin kannalta on hyvä asia, että bändi saa työntöapua mm. Bam Margeralta ja Ville Valolta. Näin ollen bändillä on edelleen teoreettinen mahdollisuus myydä muutama miljoona kappaletta uutta levyään näin totaalisen tyhjällä sisällöllä.

Onko Hefty Finelään menijöitä? Juna meni justiinsa!

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-08
Arvostelija : Samuli Sirviö

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.