Supergrass – Road To Rouen

Ajaton haikeus pursuaa cd-soittimesta ja tekee kovasti mieli katsella ikkunoista. Kadulla neljä alastonta miestä ylittää suojatietä. Horisontissa näkyy Pietari. Kahvi pysyttelee kuitenkin kupissaan… Hei, kuka laittoi Road To Rouenin soimaan?

Varsin kookkaat, retrohtavat sovitukset ja rohkea, vahvoihin panorointeihin tykästynyt soundipolitiikka palauttaa takuuvarmasti mieleen tämän, taikka edellisen elämän Woodstock-muistot, hamppukokeilut, sekä Richard M. Nixon -julisteet. Gazin persoonallisen tulkinnan ja tyylikkäiden kitarasoundien täytteeksi kietaisee Robert “Velipoika” Coombes kosketinkioskinsa syövereistä varsin kookkaan, joskin siististi leikatun, siivun soundipiiraasta. Jousi- ja torvisoittajien sekä taustalaulajien kuviot täydentävät musikaalista pyörrettä, sekä lisäävät siihen imua. Tyylitellyt efektoinnit ja asteen jopa kollektiivisen progressiivisesti etenevät kappaleet kulkevat kauniisti käsi kädessä. Melodisia kuvioita työstetään aikansa, ja siirrytään seuraavan pariin.

Varsinaisia kärpäsiä ei tähän soppaan ole päätynyt, mutta pienen moitteenkin sijaa löytyy. Coffee In The Potin Beach Boysia ja The Monkeesia yhdistelevä huumori ei juuri jaksa viihdyttää, mutta onneksi raita on harkitun lyhyt, ja hampaita löytyy taas tätä seuraavalta levyn nimikkoraidalta. Toisin kun aikaisemmat Superruohot, vaatii tämä korsi useamman pureskelukerran, jotta levyä kantava ajatusmaailma käy kristallinkirkkaaksi.

Uskoisin, että Road To Rouenilla lohkeaa hillytty, mutta leveähkö hymy (with a little help from John and Paul).

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-25
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.