Levyarvostelut

Uwe Heepen – Timeworth

Saksalainen monitaituri Uwe Heepen on aiemmin vaikuttanut power metal -yhtyeessä Helicon. Soolouralle siirryttyään Heepen on vaihtanut tyyliä progressiiviseen, klassisvaikutteiseen metalliin.

Timeworth lähtee liikkeelle progressiivisissa merkeissä. Levyn puoliväliä lähestyttäessä tyyliä hieman yksinkertaistetaan; kuultavissa on niin perinteisempää heavy metallia, speed-vaikutteita kuin melodisia hidastempoisia osioitakin. Mihinkään perusrock-komppiin ei sentään mennä, vaan tietty monimutkaisuus leimaa albumia. Hetkittäin homma toimii erittäinkin hyvin, mutta kokonaisuutena arvioiden levy on rikkonainen. Tuntuu kuin Heepen pursuisi ideoita, mutta ei oikein osaisi pukea niitä musiikin muotoon.

Heepen on itse säveltänyt ja sanoittanut Timeworthin kaikki kappaleet, lukuun ottamatta levyn päättävää Moody Blues -koveria. Minkäänlaisesta taustabändistä ei levyn kansissa saati Uwen kotisivuilla ole mainintaa, joten saattaapa olla, että mies on myös soittanut kaikki instrumentit itse. Levyn kannessa Heepen nuokkuu kovasti traagisen näköisenä viulun, käyrätorven ja sellon kanssa. Ainakin jouset kuuluvat levyllä selvästi, mutta edelleen niiden soittajat jäävät mysteeriksi.

Timeworth on täynnä tyylikästä, hyvin sovitettua musiikkia. Levystä ei kuitenkaan tahdo saada otetta. Kenties herra Heepenin musiikillinen näkemys vain liikkuu niin korkeissa sfääreissä, ettei se tavalliselle kuolevaiselle avaudu. Levyä voi, tietyin varauksin, suositella haasteita pelkäämättömille progemetallin ystäville.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-03
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.