Snail On The Plate – Snail On The Plate DVD
Kajaanista tuleva yhtye on ennen tätä DVD:tä nauhoittanut kolme demollista ja yhden EP:n energistä uusiometallin avulla jaettavaa sanomaansa. Kyllä, sanomaa, luitte aivan oikein. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset antako kirkollisen taustan hämätä millään muotoa. Edes sanoituksien osalta ei kannata pelästyä. En edelleenkään ymmärrä niitä ihmisiä, jotka juoksevat karkuun kuullessaan sanat kirkko ja musiikki samassa lauseessa. Tai sitten muuten vaan puhuttaessa kirkosta. Ei näihin sanoituksiin tämänkään yhtyeen kohdalla ole pakko samaistua. En itsekkään samaistu Ed Geinin ajatuksiin kuunnellessani Slayerin Dead Skin Maskia. Antaa sen musiikin puhua puolestaan.
Tälle DVD:lle mahtuu monenlaista tavaraa viime vuosien varrelta ja yhtyeen taipaleelta. Kuitenkin päähuomion vetää erittäin energinen keikka Maata näkysissä -festareilta Turusta. Vuosi oli tallennetta tehdessä 2004, jolloin suhteellisen runsaslukuiselle yleisölle on energiaa tarjottu. Kuudella kameralla kuvattuna on näkymä lavalle ja sen tarjoama energia saatu kohtuullisen hyvin esille. Ei tämän tekeleen pienehkö budjetti pilaa fiilistä millään muotoa, vaan kaikki oleellinen on saatu narulle. Kaikki keikan kahdeksan kappaletta saavat ansaitsemansa vastaanoton, sekä keikalla että omassa olohuoneessani. Soitto toimii lähes virheettömästi, kappaleissa on kerroksia riittävästi ja laulu on kuosissa. Mutta ennen kaikkea se energia mikä yhtyeessä on sisällä. Se päästetään ulos oikealla tavalla ja rehellisesti. Laulaja Lauri Kemppainen hoitaa hommansa asiallisesti, ja hieman jopa riimittelee muutamalla kappaleella. Jaksetaan biisien aikana kysellä jopa moshpitin perään useaan otteeseen. Ei sitä uskon asiaa tarvitse niin otsa kurtussa ottaa.
Muutakin materiaali DVD:llä on tarjolla kuin pelkästään tuo keikka. Maunulan kirkossa on nauhoitettu kaksi vetoa, joissa tosin laatu on huomattavasti nihkeämpi kuin Turun keikalla. Positiivisena asiana on se, että nämä kappaleet eivät varsinaisen keikan setistä löydy. Molemmat ovat hieman vanhempaa tuotantoa, varmasti juuri siksi aavistuksen särmättömämpiä ja rujompaa kuin uudempi tavara. Uusi kappale, One Last Time on mukana pelkästään audio-muodossa, mutta tarjoaa suuntaa siitä mihin yhtye on menossa.
Mukana on myös dokumentti yhtyeen tekemisistä . Matkassa ollaan niin treeneissä kuin lauteillakin. Tarjolla on myös yhtyeen ajatuksista kiinnostuneille muutamia haastattelun pätkiä. Kokonaisuutena DVD on aivan kelpo tuotus. En nyt hirveästi ole kiinnostunut Kajaanin maisemista, joita on runsaasti esillä kiertoajelu-osiossa. Yhtyeen vokalisti Kemppainen esittelee kotipaikkansa mantuja, mikäli joku niistä on kiinnostunut. Itse keikka on kuitenkin se pääasia ja erittäin mallikelpoinen sellainen. Älkää pelätkö uskon asiaa, vaan katsastakaa yhtye keikalla, mikäli nuokkareille uskallatte mennä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-23
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]