Levyarvostelut

Kaos Krew – Under Destruction

Pietarsaaresta rantautuu mielenkiintoisen keitoksen tarjoava Kaos Krew, jonka 13 biisin esikoisalbumi on täynnä kokeellisten syntikkamattojen ja perinteisen hard rockin risteytystä, jossa vivahteet ovat jotakin Rammsteinin pohjalle rakennettua sekoitettuna mihin-tahansa-keitokseen. Tulos jakaa mielipiteitä varmasti puoleen jos toiseenkin, mutta tervetullut lisä se härmäläiseen musiikkikenttään ehdottomasti on.

Bändi on kokoonpanoltaan trio. Herrat Göran Fellman, Tomas Öst ja Uffe Skog ovat kukin tahoillaan olleet musiikin kanssa tekemisissä aikaisemminkin, kuitenkin lähinnä hevin saralla (Wild Force, Stormwing). Trio luottaa vahvasti koneelliseen äänimattoon, joka heijastuu jokaiseen instrumenttiin, myös lauluun. Sen verran kiintoisaa äänimaailmaa kaverit ovat pystyneet kuitenkin loihtimaan, että kuulijan mielenkiinto ei herpaannu ja uusia tuulia tuntuu avautuvan mitä pidemmälle levy etenee. Tietynlainen liika studiomaisuus ja sitä kautta ammentunut kliinisyys aiheuttavat kuitenkin kokonaisuuteen säröjä. Poikkeuksena täytyy kuitenkin mainita, että naturalistisempia fiiliksiäkin voi kokea kauniin Slow Vaterin aikana, joka muodostuukin yhdeksi levyn tyylikkäimmistä vedoista. Tunnelmia on kauttaaltaan aina intialaisesta musiikista lähtien santanamaisiin fiilistelyihin asti ja sieltä kovaa vauhtia jonnekin Clawfingerin, Sigue Sigue Sputnikin ja jopa Waltarin maailmoihin.

Vahvimmat vedot ovat tällä kertaa täysin fiilispohjavalintoja. Meikäläiseen kolahtivat eniten Electrified– ja Metatron-instrumentaalivedot, joissa hyvä groove yhdistyi jopa kovin Satriani/Vai-vivahteisiin. Myös alun parivaljakko, Pain ja Belly Dancer runnovat levyn oikeille uomilleen. Hieman hämmentyneen tunnelman levy kuitenkin kokonaisuudessaan saa, silliä on salaatissa sen verran runsaasti, että tällä kertaa pitää antaa arviot varovaisesti. Kenties seuraava, ensi keväänä julkaistava pitkäsoitto tarjoaa eheytyneemmän kuvan, missä ja mitä kohti ollaan menossa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-08
Arvostelija : Gao

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.