Levyarvostelut

Air B.C. – The Blueberry Pie Sessions

Lystikkäästä Air B.C. -nimestä ovat vastuussa kaksi helsinkiläistä herrasmiestä, Ivo Baric ja Daithi O’Clerigh. Miekkosten oikeista nimistä ei ole tietoa, mutta ainakaan saatekirjeen perusteella aivan aloittelevista tekijöistä ei ole kyse. The Blueberry Pie Sessions on joka tapauksessa ensimmäinen Air B.C. -julkaisu, ja se sisältää kolme kappaletta tyylipuhdasta indiepoppia.

Avausraita Wasted on White Leather on joukon helmi loistavan kertosäkeensä ansiosta. Eteerisen kaunis kappale rauhoittaa kuin auringonlaskuun tuijottaminen. Loistavaa levyllä on myös sovituspuoli. Tästä tulisi kaikkien turboahdettujen suomirockbändien ottaa mallia, miten kuulostetaan samaan aikaan modernilta ja ilmavalta. Kun kaikki raidat eivät ole tukossa, jää nyansseille tilaa.

Valitettavasti kaksi muuta biisiä eivät ole yhtä mieleenpainuvia. Color Up on laiskan kesäpäivän poppis, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei myöskään kunnollista potkua. Get On taas kärsii alavireisestä vokalisoinnista, josta ei oikein löydy kappaleen kysymää herkkyyttä.

Vaikka Air B.C. ei ensiyrittämällä täysin onnistu, on bändillä ainekset valmiina vaikka minkälaisiin saavutuksiin. Kaikki on huolella ja hyvällä maulla mietittyä kansitaidetta ja kappaleiden rikasta äänimaailmaa myöten. Vielä kun näihin raameihin saadaan parempia sävellyksiä, syntyy melko varmasti jotain todella mainiota.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-19
Arvostelija : Risto Mikkonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.