HorrorPops – Bring It On!

Tanskalainen HorrorPops on viimeisen päälle karkkimaisen visuaalinen bändi. Aina yhtä huoliteltu, rock’n’roll-henkisten asusteiden ja tatuointien verhoama laulaja Patricia Day soittaa vitivalkoista, värikkäästi koristeltua läskibassoa. Bändin miespuoliset jäsenet – Nekromantixista tuttu Kim Nekroman, Tiger Armyssa tätä ennen vaikuttanut bändin uusi jäsen Geoff Kresge ja rumpali Niedermeier – eivät psychobilly-keeseineen ja tatuointeineen jää ainakaan pahasti varjoon. Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi silmäniloa, kuuluu bändiin vielä kaksi näyttävää tanssityttöä. Parhaimmillaan bändi voisi siis olla takuuvarma yhdistelmä viihdykettä ja menevää hauskanpitomusiikkia.

Kuten jo viime vuonna ilmestyneeltä ensilevyltä Hell Yeah kävi selväksi, on HorrorPopsin kiinnekohta psychobillyssä ja rockabillyssä. Musiikki ei kuitenkaan rajoitu niihin, sillä mukana on paljon myös punk- ja pop-elementtejä. Tämä asia ei ole muuttunut Bring It On!:illakaan. Siinä missä esimerkiksi levyn aloittavat Freaks in Uniform, Hit’n’Run ja Bring It On! perustuvat rockabilly-rytmiin, rokkaavat biisit You Vs. Me ja Caught In a Blond suoremmin. Loistava It’s Been So Long pohjaa puolestaan ska-poljentoon. Sekä sanoitukseltaan että sovitukseltaan hauskimman biisin tittelin saa rockabilly-komppinen, kertosäkeen doowap-taustoiltaan 60-luvun poppiin nojaava Walk Like a Zombie, jossa itse Brett Gurewitz (herra Bad Religionin ja Epitaph-lafkan takaa, joka on myös levyn tuottaja) laulaa duetto-osuuksia yhdessä Patrician kanssa. Biisin kertosäkeestä voisi muuten humoristisuudessaan tulla hyvä gootti-anthem.

Kaiken kaikkiaan kakkoslevy vaikuttaa kokonaisuutena ykköstä tasapainoisemmalta ja kompaktimmalta. Osin tämä selittyy puhtaasti biisivalikoimalla, josta ei häiritsevän suuria poikkeamia tai laadullisia notkahduksia ole löydettävissä. Bändillä on taito tehdä tarttuvia kertosäkeitä (kuuntele vaikka jo aiemmin mainittu Freaks in Uniforms sekä You Vs. Me) ja paria hieman tasapaksumpaa raitaa lukuun ottamatta biiseissä on kaikki tarvittava kohdallaan. Lisäksi tällä uutukaisella Patricia käyttää ääntään suoremmin, raaemmin ja varmemmin. Poissa on ensilevyn huoleton laulutyyli, joka sai äänen kuulostamaan epävarmemmalta ja ohuemmalta. Nyt äänessä on kautta koko levyn voimaa ja jopa tummaa sävykkyyttä, eritoten biisissä It’s Been So Long.

Tässä on ehdottomasti yksi tämän syksyn kovimmista hippalevyistä. Ja mikä parasta, bändin livekunto go-go-tyttöineen kaikkineen on mahdollista todistaa marraskuussa Tavastialla.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-19
Arvostelija : Pipsa Parkkinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.