Levyarvostelut

Tyrant Eyes – The Darkest Hour

Saksalainen Tyrant Eyes palaa markkinoille kolmen vuoden levytystauon jälkeen. Sen verran on yhtyeellä annettavaa, että studiovisiitti oli ehdottomasti kannattava. Bändin nimen korniudesta sen sijaan voisi veistellä lähes loputtomiin, mutta jätettäköön se toiseen kertaan…

Kovasti power metalliksi halutaan The Darkest Hour bändin promolehdykässä leimata, mutta aivan yksiselitteinen ei asia ole. Power metal nyt vain on tällä hetkellä se termi, millä heavy metallia Jenkkilän ulkopuolella myydään. Termimäärittelyt syrjään – hevistä on kuitenkin kyse! Albumi alkaa trash-riffittelyllä, joka voisi hyvin olla suoraan kymmenen vuoden takaiselta Sepulturan levyltä. Avausraita Night Of The Defender vaihtuu kuitenkin kertosäkeessä tyypilliseen power-lallatukseen. Tästä syntyy kontrasti, josta jäi ainakin allekirjoittaneelle lähinnä kiusallinen olo. Kontrastia lisää vielä vokalistin tyylinmuutos; välillä muristaan ja välillä vedetään kirkkaasti. Valitettavasti vokalisti Alexander Reimund on laulajana korkeintaan hyvää keskitasoa.

Kuvaavaa The Darkest Hourilla onkin trashin ja power metallin yhdistely. Hetkittäin mieleen tulee voimakkaasti Iced Earth, joka lienee tämän tyylilajin mestari. Vaikutteita on imetty myös mm. Stratovariukselta ja Hammerfallilta. Voisi siis kuvitella, että tarjolla on melkoista sekametelisoppaa. Näin ei kuitenkaan ole. Muutamaa hetkittäistä notkahdusta lukuunottamatta albumi on kokonaisuutena ehyt. Useamman kuuntelukerran jälkeen alkaa levyyn vasta todella päästä sisään.

The Darkest Hour on hyvin tehtyä perusheviä, jolla ei suuria yllätyksiä kuulla. Massan yläpuolelle se nousee onnistuneen tyylien sekoittamisen ansiosta. On aina piristävää kuulla “peruspowerin” joukossa edes hivenen erilainen albumi. Ajattelin jo pudottaa arvosanaa pisteellä epätasaisen vokalistin vuoksi, mutta olkoon. Viimeinen kappale, eepos nimeltä The Last Light, jättää niin hyvän maun suuhun, että siinä heltyy kriittisempikin hevikarju.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-02-01
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.