51koodia – Rautaiset Linnut

51koodilla toisella albumilla on edelleen pienoinen ristiriita musiikin ja laulun suhteen, ainakin minun näkökulmastani. Viime levyllään 51koodia oli jo lähes heviä, mutta eihän kunnon heviä saa tehtyä yhdellä kitaralla, joten laulaja Hannu otti myös kepin kaulaansa roikkumaan. Soundi on siirtynyt hieman enemmän Ruotsin suuntaan, mutta poptunnelmat ja synamelodiat ovat edelleen siellä. Levyn popmetalli tippuukin suunnilleen samoihin kuoppiin Kardian ja Smakin kanssa.

Levy alkaa muuten olemaan aika hyvin kohdillaan, mutta laulut tökkivät edelleen. Jos musiikki on aina välillä lähes melodista deathia, niin kyllä siitä nyt perkele pitää huutojakin olla. Ei niitä nyt koko levyn verran tarvitse olla, mutta kun nyt niitä ei ole ollenkaan. Ideana yhtä katu-uskottava kuin 24-vuotias mustalainen eläkeläisten vuosikokouksessa.

Myös syna/koskettimet on yksi elementti, jolla on osattu pilata muutamat hyvät osuudet. Esimerkiksi Tässä ja nyt alkaa hyvin lupaavasti mutta viimeistään kertosäkeessä kappale on pilattu komeasti surkealla laulumelodialla ja ärsyttävällä synalla. Levyn parhaimpia kohtia ovat ne, joissa ei ole laulu pilaamassa soittoa, kuten varsin monet biisien C-osat.

Jos tätä lauluasiaa ei huomioida, on levy itseasiassa aika hiton hyvä. Läjä erinomaisia popsävellyksiä ja hyvää soittoa, joten jos seuraavalla levyllä katu-uskottavuus vielä hiottaisiin kuntoon parilla rääkäisyllä tai huudolla mikä ei mene kitaramelodian mukaan, niin bändi voisi saada pikkutyttöjen ja levy-yhtiöpomojen lisäksi pari extrafania hevareiden puolelta. Hevarit ovat tunnetusti uskollisia, joten se olisi ainakin varmempi sijoitus

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-12-08
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.