Solefald – Red For Fire: An Icelandic Odyssey part 1

On hyvinkin kunnianhimoista toteuttaa kaksiosainen konseptilevy. Helppoa se sen sijaan ei ole. Red For Fire toimii valitettavan hyvänä esimerkkinä miltei kaikesta, mihin tällainen taivaisiin tähyävä mammuttieepos voi kaatua.

Solefaldin herrojen kokemusta ei sovi kiistää, löytyyhän ansioluetteloista esimerkiksi Borknagarin kaltaisia kovia nimiä. Jostain syystä jotain on kuitenkin mennyt vikaan tällä kertaa, siksi kauas saagan ensimmäinen osa maalistaan harhautuu.

Levyä voisi lyhyesti luonnehtia jonkinlaiseksi folk-sävyjen ja black metalin ristisiitokseksi viikinkiteemalla ja melkoisella avantgarde-otteella esitettynä. Lähtökohdat ovat siis vähintään mielenkiintoiset, ja ensimmäinen kappale Sun I Call lupaakin yksinkertaisella viuluintrollaan hyvää. Onpa biisiin saatu varsin kaunisääninen naislaulajakin mukaan. Alun jälkeen lupauksia ei kuitenkaan pahemmin lunasteta.

Kappaleet ovat pääosin pitkiä, eikä yksikään tahdo kantaa koko mittaansa. Jotenkin folkimpi aines ja blastin lätkytys eivät tässä tapauksessa istu yksiin, vaan yhteiselo on pakotetun ja väkinäisen oloista. Luontevuus kappaleiden eri osien välillä puuttuu ja raskaammat osuudet tahtovat ajoittain aiheuttaa jopa myötähäpeää (kts. Survival of the Outlaw). Vokaalisuoritukset ovat epätasaisen vaihtelevia kaikkine rääkymisineen, mölinöineen ja puhtaine yritelmineen. Lopputulos vaihtelee välillä hieno – juopunut punaniska. Valitettavasti mittari on useammin jämähtänyt jälkimmäiselle puolelle.

Hienojakin hetkiä onneksi löytyy. Jo mainittu Sun I Callin alkupuoli vakuuttaa, White Frost Queen väläyttelee hyviä rauhallisempia kohtia ja Crater of the Valkyries onnistuu ajoittain. Itse asiassa kaikissa kappaleissa (jos ei oteta mukaan hirveää Prayer of a Son -runoa) on hyviä hetkiä. Vastapainoksi vain on sitten niitä vähemmän hyvin toimivia osia, ja kokonaisuus on erittäin harmittavasti haparoivan epätasainen.

Vaikka levyllä ei ole mittaa kuin vähän päälle viisikymmentä minuuttia, on kuuntelukokemus silti puuduttavuudessaan hieman vastaava kuin jos työntäisi lohikäärmelaivaa ylös tunturinrinnettä. Teatraalisuudessa ei ole mitään pahaa, mutta Red For Fireltä puuttuu sen kipeästi kaipaamaa ilmavuutta ja jännitettä, eikä se oikein jaksa toimia tavalla, jolla sen soisi toimivan. Mikäli avantgarde-metalli kiinnostaa, suosittelen tämän sijaan vaikkapa Arcturuksen La Masquerade Infernale -klassikkoa.

Ei silti auta puolikkaan saagan jälkeen heittää sotakirvestä kaivoon. Potentiaalia nimittäin olisi vaikka muille jakaa. Ilmeisesti ensi vuonna ilmestyvän kakkososan Black for Deathin pitää tosin osua maaliinsa Odinin keihään tarkkuudella, muutoin tämä odysseia päättyy purtilon uppoamiseen kauan ennen ulappaa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-02
Arvostelija : Juho Leppänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.