Wall Of Sleep – Sun Faced Apostles

Unkarista ponnistava Wall of Sleep tarjoilee kansalle raskain kitaroin väännettyä stonerin ja doomin sekoitusta. Levy lähtee käyntiin sangen menevällä rokkiriffittelyllä, joka antaa odottaa jotain perushuttua parempaa. Odotukset palkitaankin, osittain.

Kitarointi toimii yhtyeellä mallikkaasti ja periaatteessa perusriffeihin on saatu väriä pienillä kikoilla, harmonianpoikasilla ja rehdeillä rokkisooloiluilla, jotka täydentävät äänimaisemaa mukavasti. Ongelmana tällaisessa perusvarmassa junttauksessa tosin on se, että soitossa pitää olla teknisyyden osaamisen lisäksi tunnetta sekä jotain omaleimaista, jotta kuulija jaksaa kiekkoa soittimessaan useampaan otteeseen pyörittää. Tämä omaleimaisuus voi tulla myös vokalisoinnin tai rumputyöskentelynkin puolelta ja odotinkin mielenkiinnolla solistin ensimmäisiä kiekaisuja.

Olin melkolailla pettynyt, kun kaijuttimistani kajahtikin ilmoille hyvin tasapaksua, doomille ominaista, jollotusta. Tämän tyyppisen vokalisoinnin helmasynti on tylsyys ja tämä pätee erittäin hyvin Wall of Sleepinkin tapauksessa. Tuntuu tuskalliselta kuunnella sangen päteviä riffejä, koko ajan miettien, kuinka paljon enemmän niistä saisi irti pienellä irrottelulla ja asenteella.

Saundipolitiikka on toimivaa, muttei mitään maailmoja mullistavaa. Rummut olisivat voineet olla hitusen elävämmät ja aktiivisemmat, jotta kipaleisiin olisi saanut sen viimeisen niitin menevyyttä.

Levy ei ole huono, ja uskonkin, että moni traditionaalisemman doomin ystävistä saattaa arvostaa laulajan perinteikästä laulutyyliä, joka on erityisesti elementissään synkeässä, levyn päättävässä eepoksessa Mother Sand & Father Stone. Omasta mielestäni se kuitenki osuu liian harvoin nappiin tällaisessa riffivetoisessa, menevämmässä runttauksessa. Muutaman kerran osaset kuitenkin naksahtavat melkolailla kohdilleen, kuten hienossa, melodista rutistusta tarjoilevassa, The Riverissä, jonka kaihoisa veivaus on sangen miellyttävää kuunneltavaa. Luokittelisin levyn ylempään keskikastiin – ryhmään, joka on mielestäni aivan liian aliarvostettu – kiekkona, jonka voi laittaa soimaan, kun haluaa varmasti toteutettua, mutta yllätyksetöntä mäiskettä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-14
Arvostelija : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.