Amoral – Decrowning
Pienoisesta noususuhdanteesta nauttivan helsinkiläisyhtye Amoralin kakkospitkäsoittoa ei tarvinnut kovin pitkään odottaa. Viimevuotinen Wound Creations edusti allekirjoittaneen mielestä vahvimpia kotimaisia debyyttejä pitkään aikaan, joten odotukset Decrowningia kohtaan olivat korkealla.
Tarjolla on edelleen monipuolinen paketti tarttuvaa, teknistä kuritusta, joka puskee päälle sellaisella intensiteetillä, että monet äärimmäisemmän ilmaisun varaan vannovat yhtyeet jäävät toiseksi. Teknisen riffittelyn ja kierojen melodioiden vastapainoksi soppaan heitetään kourallinen thrash-aineksia meininkiä ryhdittämään. Death metallista puolestaan muistuttavat tylyjen murinoiden lisäksi ajoittaiset murskariffit ja blast beatit. Levyä kuunnellessa ei puudu yksitoikkoiseen turpasaunaan tai kyllästy loputtomaan kikkailuun, vaan kappaleet rullaavat sujuvasti alusta loppuun.
Bändin peruselementit ovat siis pysyneet ennallaan, mutta tietyt muutokset nousevat esiin heti ensi kuulemalta. Kappaleet ovat debyyttiä suoraviivaisempia ja riffienkin kanssa pysytään astetta tavanomaisimmilla urilla. Paketti pysyy kyllä tiukasti kasassa, mutta myös kaikkein hengästyttävimmät hetket loistavat poissaolollaan. Toinen huomionarvoinen seikka on levyn lisääntynyt melodisuus. Pahimmilta lastenlauluassosiaatioilta vältytään, mutta esimerkiksi kappaleet Tiebraker ja Control Cancel liikkuvat hieman liian sokerisissa merkeissä. Nimibiisin ja Denial 101:n kaltaiset yrmeämmät rypistykset toimivat paremmin ja edustavat levyn parasta antia.
Teknisesti levy hipoo täydellisyyttä. Kitaravirtuooseja tuetaan häikäisevällä rumputyöskentelyllä ja vakuuttavilla bassokuvioilla. Niko Kalliojärven korkeatasoinen murina on saanut selvästi lisää potkua, eikä miehen vimmaa voi kuin ihmetellä. Soundit ovat vahvat ja selkeät, eikä mikään instrumentti pääse vahvoista taidonnäytteistä huolimatta tyystin varastamaan showta.
Decrowning on eheä kokonaisuus, jolla soittaa kypsä ja hallitusti kehittynyt yhtye. Itse jäin kaipaamaan esikoisen rohkeampaa ilmaisua, mutta helpommin avautuvan levyn myötä bändi saanee ansaitsemansa huomion. Kenenköhän päähän se kruunu sitten loppujen lopuksi päätyikään?
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-25
Arvostelija : Mika Koskela
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.