Mob Rules – Signs Of The Time Live
Saksalainen powermetalliryhmä Mob Rules tarjoaa faneilleen neljän studiolevyn jälkeen live-taltiointia. DVD on suunnattu selvästi saksankieliselle markkina-alueelle, sillä spiikit ja bonus-haastattelut vedetään kylmän viileästi saksaksi. Vaatii aika suurta kiinnostusta yhtyettä kohtaan, että saksankielistä haastattelua jaksaa seurata. Pakettiin on heitetty mukaan DVD:n ohella koko keikka myös CD:llä, joten materiaalin määrää ajatellen rahoilleen saa kyllä vastinetta.
Soundit ovat livellä kristallinkirkkaat, eikä bändin teknisessä suorituksessa ole valittamista. Juuri muuta hyvää sanottavaa ei Signs of the Time Livestä sitten löydäkään. Lavameininki on steriiliä, eivätkä lavastus saati valaistus ole hääppöiset. Muutenkin kannattaisi harkita kahdesti, onko pienellä klubilla ylipäätään järkevää nauhoittaa keikkaa. Kuvaus onkin sitten jo aivan kammottavaa. Kuvaus hoidetaan pääasiassa käsivaralla, ja mieleen tulee lähinnä Jyrkin studiokeikat. Muusikoita näytetään jatkuvasti lähikuvassa kameran ollessa yleensä “taiteellisesti” kenollaan suuntaan tai toiseen. Kuvakulma vaihtuu tasaiseen tahtiin bändin jäsenestä toiseen, eikä biisien momentteja onnistuta tavoittamaan lainkaan. Ohjaaja ja leikkaaja ovat epäonnistuneet karmeasti.
Sign of the Time Liven ryssiminen on oikeastaan aika harmillista, sillä Mob Rules on hyvä bändi, jolla on runsaasti hyviä biisejä kunnollistakin liveä varten. Tällainen julkaisu tuo yhtyeelle vain negatiivista julkisuutta.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-02
Arvostelija : Alex Machine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.