Black Label Society – Kings Of Damnation

Joidenkin yhtyeiden, kuten Black Label Society, kanssa on vaikeaa olla objektiivinen. Raskaalla kädellä toteutettua, äärimmäisen miehekästä ja testosteronilta haisevaa rokkia veivaava pumppu on tallonut omia polkujaan sen verran päättäväisesti ja tehokkaasti, että retkuetta ei yksinkertaisesti uskalla lytätä arvioissa. Tähän ei kyllä ole musiikin puolesta tarvettakaan, sillä tavaramerkkikitaroinnin ja valittavan laulun turvin yhtyettä luotsaava, Ozzy Osbournenkin riveistä tuttu, Zakk Wylde osaa taikoa ilmoille esimerkillisiä ralleja, joita huomaa hyräilevänsä vielä viimeistenkin sävelten vaipuessa hiljaisuuteen.

Kings of Damnation on läpileikkaus yhtyeen uraan alkumetreiltä aina vuoteen 2004 asti. Kappaleita on valittu tasaisesti kaikilta levyiltä – lukuunottamatta uusinta Mafia-plattaa – ja toimii oivana aloituspakettina uudelle kuuntelijalle. Kiekko alkaa sangen mielenkiintoisesti slovareilla, jotka esittelevät heti kättelyssä herra Wylden pehmeämmän puolen ja tuovat paikka paikoin mieleen jopa Neil Youngin. Eipä kuitenkaan aikaakaan kun säröpedaali isketään pohjaan ja silmille räväytetään toinenkin puoli, periksiantamaton, blues-vaikutteinen raskas rokki, jonka mustanpuhuvissa vesissä kahlauksesta ei voi kuin nauttia. Levyn vahvuutena onkin näiden kahden tyylin sekoittaminen, joka tuo kokonaisuuteen ilmaa ja pitää mielenkiinnon yllä. Zakkin tunnistettava ääni toimii erinomaisesti ja omaa karheaa karismaa vaikka kahden pitäjän tarpeiksi. Aihepiirit pyörivät levyllä kotimaa-kalja-jumala-akselilla, mutta toimivat kaikesta korniudestaan huolimatta musiikin kanssa hyvin yhteen.

Soundit ovat passelit ja kitarat murisevat juuri sopivalla aggressiivisuudella pitäen riffit silti selkeinä. Rohkeasti käytetyt akustiset näppäilyt tuovat erinomaista piristystä muuten murjovaan äänimaisemaan, kuten kappaleessa House of Doom, joka liippaa säkeistönsä puolesta hämmentävän läheltä Foo Fightersin melodiakulkuja.

Bonus-CD sisältää covereita, live-version No More Tearsistä ja videot kipaleista Counterfeit God, Stillborn ja Bleed for Me. Covereista voitaisiin mainita edellä mainitun Neil Youngin Heart of Gold, joka ei tosin, luonnollisestikaan, pääse lähellekään originaalia, ollen silti oikein mielenkiintoinen, Wylden näköinen versiointi. Black Sabbathin The Wizard sen sijaan onnistuu hemmetin hyvin ja on samaan aikaan groovaava ja raskas Zakkin vokalisoinnin tuodessa soppaan karheaa repivyyttä.

Mitä tästä pitäisi sanoa? Äkkiä kauppaan ja levy kouraan mikäli bändi ei ole vielä ennestään tuttu ja haluatte rokkinne raskaana ja ärhäkkäänä!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-19
Arvostelija : Olli Ripatti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.