Karkadan – Utmost Schizophrenia
Utmost Schizophrenia on saksalaisen Karkadanin toinen kokopitkä. Se julkaistiin jo viime vuoden puolella, mutta päätyi jostain syystä arvioitavaksi vasta nyt.
Karkadan kuvaa kotisivuillaan musiikkiaan black heavy metaliksi. Tämä lienee ihan hyvä määritelmä: kappaleissa toistuvat tuplabasarit, rullaavat metalliriffit ja paikoin melodinen soolokitaraosuus alkuaikojen Paradise Lostin tyyliin eikä musiikkia voi määritellä tarkasti minkään tietyn metallin alalajiin kuuluvaksi. Biiseistä löytyy myös suvantokohtia kiitettävässä määrin. Erityisesti kappaleesta On Your Knees tulee keveämpien osien aikana mieleen Tiamat, etenkin laulaja Robby Beyerin muuttaessa death-örinänsä kuiskaamiseksi. Muutenkin bändin esikuvat tuntuvat löytyvän reilun kymmenen vuoden takaa. Mitään kovin uutta Karkadanilla ei näin ollen ole tarjottavana.
Levyn seitsemästä biisistä allekirjoittaneen suosikeiksi nousivat levyn aloittavat Passing Away ja On Your Knees. Edukseen poikkeaa myös albumin monipuolisin kappale The Journey, jossa mukaan on tuotu koskettimet ja jonka loppuhuipennukseen viulu tuo oman lisänsä. Sinänsä ihan mukiinmenevistä kappaleista ja oivista riffittelyistä huolimatta levy on kokonaisuudessaan turhan tasapaksun kuuloinen. Päälimmäisin syy tähän löytyy Beyerin yksi-ilmeisestä ulosannista. Hän voisi örinässään keskittyä enemmän tunnepuolen välittämiseen kuin sanojen tarkkaan artikuloimiseen, mikä paitsi kavaltaa yhtyeen saksalaisen alkuperän myös sen tosiasian, että tämän tyylilajin lyriikat operoivat banaalin rajamailla. Tutut metaforat kuolemankaipuusta ja sisäisistä demoneista pikemminkin hymyilyttävät kuin saavat myötäelämään. Reilu kymmenen vuotta sitten asia olisi kyllä saattanut olla toisin. Lievästä puuduttavuudesta huolimatta ihan kelpo levy.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-16
Arvostelija : Pipsa Parkkinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.