No Shame – Rebound For Glory
Salolaiset punkkarit No Shame on saanut jälleen albumia pihalle. Edellistä albumia bändi myi keikoilla 10 markalla ja nyt hinnaksi oli lätkäisty kokonaiset 5 euroa. Prosentuaalisesti hurjaa hinnankorotusta kompensoi se, että tällä kertaa kyseessä on TUPLA-cd.
Kaksi levyllistä punkräimettä siis tarjolla eikä alhainen hinta tarkoita sitä, että laatu olisi jotenkin huonompaa. No Shame liikkuu edelleen samalla peruspunklinjalla (bändin itsensä mukaan lovepunkia), jossa biisit ovat yksinkertaisia tykityksiä ja lyriikoissa otetaan kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Juuri tätä punkin pitäisi ollakin.
Erityisiä esiinnousijoita levyllä ei ole, mutta toisaalta ei mukaan ole kyllä tungettu mitään paskaakaan. Yksittäisistä biiseistä voisi mainita kakkoslevyn avaavan Riotin sekä neljäntenä soivan Security?:n Kaikki 24 biisiä ovat toimivaa perusvääntöä, jossa ei edes pyritä kikkailemaan vaan tarkoitus on tehdä asia selväksi ja sillä selvä. Mukavaa menoa jota voi suositella kaikille punkin ystäville. Ainakaan hinta ei voi olla esteenä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-01-20
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]