Most Precious Blood – Merciless

Most Precious Blood teki edellisellä albumillaan, Our Lady Of Annihilation, selvää jälkeä kilpakumppaneistaan. Tämä lausunto siinä mielessä, että ryppyotsainen ja kaavoihinsa kangistunut hardcore-scene sai sellaisen yhtyeen rosteriinsa, jolta totisesti onnistuu raja-aitojen kaataminen. Itse asiassa samaiset raja-aidat pannaan kerta heitolla säleiksi. MPB taitaa metallisen hardcoren lähes täydellisesti. Perinteinen hardcoren yksiniittinen junttaaminen ja uhoaminen on näiden herrojen, ja neitokaisen, kourissa saanut sellaisen käsittelyn, että kaikki muodikkaat metalcore-yhtyeetkin ovat varmasti ihmeissään.

Yhtyeen peruspilareita ovat hardcoren sävelkulku, asiapitoinen sanoitus, sekä piskuisen Rob Fuscon aggressiivinen ja brutaali vokalisointi. Silti viisikko on lisännyt soundiinsa runsaasti metallista tunnistettavia elementtejä, jotka täydentävät ja samalla avartavat äänimaailmaa erinomaisella tavalla. Vaikka edellinen, vuonna 2003, ilmestynyt albumi oli omassa luokassaan, niin tällä uutukaisella vedetään vielä astetta monipuolisemmin ja raskaammin. Tempo on levyllä korkeampi ja sävellykset aavistuksen raskaampia. Esimerkiksi Oxygen Bet ja Two Men Enter, One Man Leaves ovat temmoltaan hyviä esimerkkejä yhtyeen linjasta. Potkua riittää, mutta samalla koko homma osataan pitää melodiantajuisessa kastissa. Melodiahan on paahtoon se vaikeiten ympättävä elementti. Avausraita Shark Ethic, joka tarjoaa synkeän intronsa kanssa sellaisen annoksen alasimella taottua melodiaa ja riffiä, että ei tämän edessä voi kuin ihmeissään nyökytellä, ja laulaa mukana.

Kokonaisuus on kerrassaan ihailtavan selkeä ja toimiva. Vaikka tällä levyllä ei ehkä ole The Great Red Shiftin kaltaisia, takuuvarmoja paloja ole, niin silti voisin poimia vaikkapa Driving Angryn, hieman keveämpänä palana, seuraavaksi singleksi. Raskasta hardcorea on ilo kuunnella, mikäli siinä on melodiaa ja metallisia elementtejä mukana. Tällä albumilla on metallinen puoli jätetty riffirakenteiden harteille, ja ne hartiat kyllä kestävät tarkemmankin syynäämisen.

Yhtye on tälläkin kertaa saanut pyyhkeitä osakseen kansitaiteestaan, joka on erittäin kantaaottava. Aivan kuten edelliselläkin albumilla. Nyt erotuksena on se, että alkuperäinen kansitaide kiellettiin ja siitä jouduttiin värkkäämän hienostuneempi versio. Ei ole kuulemma korrektia näyttää kuollutta ihmistä levyn kannessa. Painavaa on siis muukin kuin sanottava, riffit ja kompit.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-25
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.