Coldmind – The Beginning
Helsinkiläisen Coldmindin ensimmäinen julkaisu The Beginning painottaa nimellään, että tämä on vasta bändin alkusoitto. Apulanta ei turhaan ole bändin diggauslistalla. Aki on selvästi saanut vaikutteita Apis Tonilta laulufraseeraukseensa. Muutoin Akin laulu kaipaa lisää munaa. Nyt vokaalit noudattelevat biisejä samalla intensiteetillä reakoimatta lainkaan kappaleiden muotoon.
Blind avaa pelin tarttuvalla ja menävällä meiningillä. Kelpo sävellys, joka jää soimaan päähän. Tämän jälkeen paras puristus loppuu. I Don’t Know– ja Bad Message -kappaleet soivat veltosti ja sävellykset ovat kliseisiä. Jälkimmäinen kuulostaa hätäisesti soitetulta ja epävireinen wov-wov-woo -hoilaus iskee pahasti korville. There-s No Way Out on askel parempaan vahvojen Nirvana-vaikutteiden myötä. EP:n päättää kaksi akustista palaa, joista ensimmäinen The First on kauniisti soiva perusballadi, jota vahvistavat sellot. Jousisoittimet ovat jätetty kreditoimatta, joten voisin melkein arvata ne koneilla tehdyiksi. Toinen akustinen biisi Faster Than Light ei kosketa kehnolla sanoituksellaan. Yleisesti EP:n sanoituksissa puhutaan paljon, muttei oikeastaan sanota mitään.
Yleistä kummastelua aiheuttavat seuraavat asiat. Saatekirjeen outo toivomus “käyttäkää vain soittojien etunimiä” hämmästyttää. Miksi peitellä identiteettiään kun kuitenkin julkisuutta EP:llä haetaan, eikä musiikissa ole mitään hävettävää. Kummallisesti 40 sekunnin intro on leikattu omaksi raidaksi, vaikka se soi käytännössä osana avausraitaa. Akustisten kappaleiden sanat ovat jätetty painamatta. Onko kyseessä kenties samasta vaatimattomuudesta kuin sukunimien suhteen?
Jos kyseessä olisi Blind-sinkku bonuksenaan The First -biisi, olisin pähkinöinä. Loput EP:n materiaalista vesittää parhaiten kappaleiden tenhon. Paljon on vielä työsarkaa. Soitto on löysää, laulu epävireistä, miksaus epätasaista, kannet ovat suorastaan luotaantyöntävät ja eikä bändi nimelläkään vaikuta. Positiivisesti ajateltuna bändillä näyttää olevan taitoa kirjoittaa toimivia kappaleita. Taidon kehittyessä voi tästäkin ryhmästä jalostua hieno bändi. Plussaa bändin informatiivisistä kotisivuista.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-08
Arvostelija : Jarkko Veijalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.