Heavy Metal Perse – Tervemenoa Tuonelaan!

Kaksi demoa sekä Imperiumin kustantaman split-singlen julkaissut Heavy Metal Perse lienee maan tunnetuimpia melodisen metallin kulttiorkestereita. Maksavan yleisön silmissä eräänlaiseksi Teräsbetonin power-pikkuveljeksi jäänyt yhtye sai debyyttidemollaan lähinnä sympaattisen vastaanoton, mutta paperinohuista soundeista huolimatta musiikista oli jo erotettavissa potentiaalia ja päteviä melodioita. Yhtyeen kehityskaari on pysynyt noususuhdanteisena, sillä nyt kolmannella omalla tuotoksella äänittäjäksi on saatu studioammattilainen Esa Orjatsalo ja soittokin on kehittynyt asianmukaisen teräväksi. Pääasia on kuitenkin se, että oma ilme on pysynyt tunnistettavana ja sävellykset ovat yhtä raikkaita ja energisiä kuin uran alkuvaiheessakin.

Levyn alku paljastaa yhtyeestä uuden, raskaamman puolen: Urho kuulostaa kovemman luokan saksalaiselta perusheviltä. Yllättävänkin rosoiset kitarat antavat keskitempoiselle esitykselle miellyttävän tukevan rungon, ja myös Matias Palmin ääneen on tullut mukaan lisää raakuutta. Yksinkertaisuudessaan tarttuvan kertosäkeen huutoja rääkäistessään mies kuulostaa jo Kai Hansenilta epäpuhtaimmillaan, ja hyvä niin.

Peikkotyrannin kuoleman akustinen versio ilmestyi alun perin Legenda taikamiekasta -split-singlellä, mutta nyt on vuorossa perinteiseen hevimuottiin ahdettu tallenne. Kappale ei jostain syystä saavuta aiemman sovituksen pirteää tunnelmaa vaan jää demon ainoaksi perustason esitykseksi. Syynä ei ole ainoastaan akustisen version kuuleminen ensin, vaan etenkin kertosäkeen leppoisat melodiat vain tuntuvat istuvan sujuvammin akustisina tunnelmalliseen leirinuotioympäristöön.

Demon päättävä kaksiosainen Myrskypilvet edustaa sen parasta antia. Avautuminen toimii peruspätevänä introna, ja Selvittely/Vuodatus takoo kuulijan korvat lommoille laulun ja riffien erittäin hyvällä sovituksella, hilpeällä humppaväliosalla sekä ylväällä kertosäkeellä. Kappale tosin pysähtyy kuin seinään ensimmäisen kertosäkeen jälkeen, ja ainakin allekirjoittanut olisi kaivannut heti perään lisää vauhtia jäähdyttelyn sijaan. Lopun ilotulitus ja pirteä kitarasooloilu kuitenkin paikkaavat tilanteen.

Laadukkaista sävellyksistä ja terävästä soitosta ei juuri valittamisen aihetta löydä, mutta muutaman kuuntelun jälkeen eräs seikka pistää korvaan. Pääosin rumpali Heikki Romppaisen kirjailemat sanoitukset eivät aina istu täysin kappalerakenteisiin, vaan Palmin on venytettävä vokaaleita suomen kielen mittapuulla luonnottoman pitkiksi. Oli kyseessä sitten tahallinen tehokeino tai vahinko, tulevaisuudessa yhtyeeltä toivoisi kuulevansa ehjempiä rivejä. Päällimmäiseksi Tervemenoa Tuonelaan! -lyhytsoitosta jää kuitenkin mieleen tasavahva kokonaisuus.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-04
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.