Fun Lovin´ Criminals – Livin´ In The City

New Yorkin oma kriminalliryhmä löi itsensä läpi heti kättelyssä vuonna 1995 ilmestyneellä debyytillään Come Find Yourself, jolta irroitettiin kolme suurta ja osittain omalaatuistakin hittiä silloisen surina-alternativen aikakautena. Nämä rallit olivat The Fun Lovin’ Criminal, King of New York ja erinomainen Scooby Snacks. Levyjä yhtye on tehnyt vaihtelevalla menestyksellä, mutta kaikissa on ollut läsnä muutama tietoinen elementti. Lähinnä torvisoittimet, svengaavat kitarat, New York, sekä vokalisti Hueyn erittäin personallinen ja pornahtavan matala ääni.

Tyyli ei tälle uutukaiselle ole hirveästi vaihtunut, ja kenties hyvä niin, sillä yhtyeen rikollisen letkeä soundimaailma on erinomaista taustamusiikkia nautittaessa vaikkapa pastaa ja punaviiniä. Suurin muutos yhtyeessä on tapahtunut promo-kuvissa, sillä sällit näyttävät siltä kuin olisivat tulossa suoraan The Sopranosin kuvauksista. Toisaalta tässä yhtyeessä on jotain sellaista mafiamaisuutta, joka luo siihen oman salamyhkäisyytensä. Ainoastaan Huey on tismalleen saman näköinen kuin vuonna 1995.

Albumi koostuu aika pitkälle groovaavasta, yökerhoissa soitettavasta lounge-jatsista, joka on tosin muokattu hieman enemmän päivänvaloa sietävämpään muotoon. Ennen kaikkea vieläpä tarttuvaan sellaiseen. Levyn avausraita tosin muistuttaa hieman Scooby Snacksin ajoista, sillä I Love Livin’ In The City on letkeän poljennon omaava kappale, jossa on mukana slide-kitarointia ja paksua rumpukomppia. Myös How It Ben kitarasoolo heti alussa on mielenkiintoista kuultavaa. Tosin kappale muuttuu hyvin nopeasti tämän soolon jäleen hempeäksi yökerhoissa vedettäväksi iskelmäksi.

Levyllä on loistavasti toteutettuja ideoita, kuten jokaisella FLC-levyllä kuulu olla. Tämä ei tosin jaksa kantaa ihan koko albumin läpi, sillä mukaan mahtuu muutama täytteeksi tehty raita, kuten vaikkapa That Ain’t Right ja The Preacher. Samoin Is Ya Allright, joka on aika turha, särökitaroilla vedetty Vanilla Ice Goes Metal -kappale. Puolestaan Ballad Of NYC on erilaisuudessaan kappaleiden parhaimmistoa, sillä tämä Dean Martinin ja Bond-teeman sekoitus on balladi, jollaiseen yhtye ei useasti ole syyllistynyt.

Kaikkia FLC-albumeita on vaivannut sama asia, eli kullakin albumilla on puolet erinomaisia raitoja. Toisen puolen ollessa sinkkujen b-puolien taso. Sama trendi jatkuu tällä uusimmallakin, mutta on mukava huomata yhtyeen olevan hengissä kymmenen vuoden jälkeenkin. Jos et ole tutustunut yhtyeeseen ja tämän arvostelun pohjalta meinaat uhrautua, niin valitse Bag Of Hits -niminen kokoelma.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2005-10-25
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.