Levyarvostelut

Nashville Pussy – Get Some

Kohta tasavuosia täyttävä Nashville Pussy on Amerikan meininkiä pahimmillaan. Pussyn vaikutuslistalla Lynyrd Skynyrd lienee yhtä iso tekijä kuin AC/DC ja Guns ‘n’ Roses. Tietääkseni bändin maine perustuu pitkältä kokoonpanoonsa, jossa kaksi vähäpukeista naista esiintyvät vähissä vaatteissa karujen uroitensa rinnalla.

Bändi mainostaa musiikkiaan likaiseksi, vulgaariksi ja erittäin suoraksi rock-musiikiksi. Lisäisin adjektiivi listalle junttimaiseksi ja punaniskamaiseksi. Meaner Than My Mamma, Hate And Whiskey, Lazy White Boy ja Pussy Time kuvannevat nimillään yhtyeen sanoitus ja arvomaailmaa.

Bändin omista kappaleista ei juuri ole hyvää sanottavaa. Vanhoja rock-kliseitä ei säästellä ja kaikki kappaleet noudattavat samaa kaavaa. Turhaa variointia ei harrasteta. Ike & Tina Turner -standardi Nutbush City Limits on raiskattu elottomaksi junttiboogieksi. Raidalle on saatu myötähäpeän piiriin musisoimaan Izzy Stradlin ja The Georgia Satellitesin Rick Richards. Onneksi albumin päättävä Snowblind ei ole Black Sabbath -koveri, sitä en olisi enää kestänyt.

Vielä pari esimerkkiä sanoituksista. Avausraidan idea kiteytyy kertosäkeeseen, jossa naiset laulavat We got the pussy ja Blaine vastaa We got the time. Ei naurata. Kakkosraidan syvällinen sanoma kiteytyy lauseeseen Come on, come on, fuck you! Tälläisten sanoitusten takia parental advisory ei kuulosta yhtään huonolta idealta. Kaiken lisäksi Blaine on toivottoman huono laulaja. Bändi kuullostaa sentään hyvältä, mutta junttimaiset sanoitukset ja huonot kappaleet eivät iske. Nashville Pussy on kuin Amerikan Popeda. Ainoastaan huomattavasti paskempi.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2005-11-09
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.